Kaatuneiden muistopäivänä seppeleiden lasku ja litaniat Helsingin ortodoksisella hautausmaalla Ajankohtaista
Pääsiäisen merkityksestä koululaisille – ” Kristuksen ylösnousemuksen juhla on koko kristinuskomme ja koko elämämme perusta” Ajankohtaista
Pääsiäisen säveliä – Uspenskin katedraalikuoron pääsiäiskonsertin taltiointi julkaistu seurakunnan YouTube-kanavalla Ajankohtaista
Kevään kerhot kutsuvat lapsiperheitä ja nuoria – kerhokausi jatkuu toukokuun loppuun saakka Ajankohtaista
Jumalanpalveluksia voi seurata myös verkkolähetyksenä – tässä koko kesän lista Uspenskin katedraalin striimauksista Ajankohtaista
50 vuotta ensimmäisen naisen pääsystä kanttorikoulutukseen – Helsingissä esitellään aihetta käsittelevää gradua 26.5. Ajankohtaista
Suomen ortodoksisen kirkon autonomista aluetta haastetaan – näin arkkipiispa Leo kommentoi Ajankohtaista
Pääsiäiskausi johtaa praasniekkojen aikaan – helatorstaina vietetään vuoden ensimmäisiä temppelijuhlia Ajankohtaista
Valtuuston tilinpäätöskokouksen aika ei tiedossa – 23.5. pidettäväksi suunniteltu valtuuston kokous ei liene laillisesti koollekutsuttu Ajankohtaista
Kiinteistölautakunnan huhtikuun kokouksen pöytäkirja julkaistu – työnalla lukuisia kiinteistöhankkeita ympäri seurakuntaa Ajankohtaista
Neljännesvuosisata Uspenskin katedraalin paraatipaikalla: “Olen saanut tehdä työtä koko sydämelläni ja persoonallani” Ajankohtaista