Helsingin ortodoksinen seurakunta on suurin Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista. Vuoden 2022 loppuessa seurakuntaan kuului 22 022 henkeä, mikä on yli kolmannes kaikista Suomen ortodoksisen kirkon jäsenistä. Kaikkiaan Suomen ortodoksiseen kirkkoon kuuluu noin 56 500 henkeä.
Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu autonomisena arkkipiispakuntana Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen.
Helsingin ortodoksinen seurakunta on osa Suomen ortodoksisen kirkon Helsingin hiippakuntaa, johon Helsingin seurakunnan lisäksi kuuluvat Kaakkois-Suomen ortodoksinen seurakunta ja Turun ortodoksinen seurakunta.
Helsingin ortodoksinen seurakunta on monimuotoinen niin toiminnallisesti, kielellisesti kuin alueellisestikin. Seurakunnan pääkirkkona toimii Uspenskin katedraali, joka on myös Suomen ortodoksisen kirkon pääkirkko.
Helsingin ortodoksisen seurakunnan laajaan toimialueeseen kuuluu Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan maakuntien alueilta yhteensä 44 kuntaa, joista 19 on kaupunkeja:
Asikkala, Askola, Espoo, Forssa, Hanko, Hattula, Hausjärvi, Heinola, Helsinki, Hollola, Humppila, Hyvinkää, Hämeenlinna, Iitti, Inkoo, Janakkala, Jokioinen, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Kärkölä, Lahti, Lohja, Loppi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Orimattila, Padasjoki, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Raasepori, Riihimäki, Sipoo, Siuntio, Somero, Tammela, Tuusula, Urjala, Vantaa, Vihti ja Ypäjä.
Päätöksenteko ja hallinto
Helsingin ortodoksinen seurakunta on osa Suomen ortodoksisen kirkon Helsingin hiippakuntaa. Näiltä sivuilta löydät tietoa seurakunnan päätöksenteosta ja hallinnosta.
Lue lisääSeurakuntatyö
Seurakuntatyö käsittää seurakunnan koko laajan alueen aina Hangosta Järvenpäähän ja Porvooseen saakka.
Lue lisää