Päivän pyhät

Vuoden jokaisena päivänä kirkossa muistellaan jotain pyhää tapahtumaa tai yhtä tai useampaa pyhää ihmistä. Kertomukset näistä tapahtumista sekä pyhien ihmisten lyhyet elämäkerrat on koottu Synaksarion-tekstikokoelmaan. Elämäkertatekstit ovat luettavissa taas kirkkovuoden käynnistyessä 1. syyskuuta alkaen.

Pyhien ihmisten elämäkertojen tarkoituksena on tarjota hengellisiä esikuvia kunkin ihmisen oman rukous- ja kilvoituselämän tueksi ja vahvistukseksi. Tekstit eivät ole tarkkoja historiallisia dokumentteja vaan ensisijaisesti hengellistä kirjallisuutta.

Suomen kielelle elämänkerroista on toistaiseksi käännetty kirkkovuoden ensimmäiset kymmenen kuukautta, syyskuun alusta kesäkuun loppuun saakka. Tekstit on julkaistu myös kymmenosaisena Synaksarion-kirjasarjana.

Jokainen ortodoksi on saanut nimensä jonkin pyhän ihmisen nimen mukaan. Ortodoksista nimipäivää vietetäänkin tuon pyhän ihmisen juhlapäivänä. Nimikkopyhää kutsutaan myös taivaalliseksi esirukoilijaksi tai suojeluspyhäksi.

6.12.2021

Päivän synaksario

6.12.

Pyhä Nikolaos on kirkon kaikkein kunnioitetuimpia ja rakastetuimpia pyhiä niin idässä kuin lännessäkin. Hän on oikean uskon puolustaja, piispojen esikuva ja kirkon elävä pylväs. Hän on tehnyt lukemattomia ihmeitä häntä avuksi huutaneille köyhille, hylätyille ja kärsiville sekä pelastanut monia vaaraan joutuneita.

Pyhä Nikolaos tunnetaankin paremmin loppumattomista kuolemansa jälkeen tekemistään ihmeistä kuin maanpäällisestä elämästään. Vanhin Nikolaoksen elämäkerta on peräisin vasta puoli vuosituhatta Nikolaoksen jälkeiseltä ajalta. Sen kirjoittanut Konstantinopolin patriarkka Methodios (k. 847) toteaa, että ”tähän saakka tämän verrattoman esipaimenen elämä on ollut tuntematon uskovien enemmistölle”. Pyhän Nikolaoksen elämään onkin liitetty suuri määrä tarinoita, joiden historiallisuus on kyseenalainen. Lisäksi hänet on sekoitettu 400-luvun lopulla Myrran lähistöllä eläneeseen munkki Nikolaokseen ja tämän elämäkertaan.

Elämäkerran mukaan Nikolaos syntyi Lyykian Patarassa 200-luvun lopulla kristittyyn perheeseen. Lapsuudestaan saakka hän osoitti hengellistä intoa: kerrotaan, että hän kieltäytyi imemästä äitinsä rintaa keskiviikkoisin ja perjantaisin. Hän rakasti hiljaisuutta ja hartautta. Hänen setänsä, joka oli arkkipiispa ja myös nimeltään Nikolaos, opetti häntä ja vihki hänet papiksi jo nuorena. Nikolaos kilvoitteli valvoen, paastoten ja rukoillen.

Nikolaoksen suurimmaksi hyveeksi muodostui kuitenkin hyvän tekeminen ja omastaan antaminen. Vanhempiensa kuoltua hän peri suuren omaisuuden, jota hän alkoi jakaa köyhille ja tarvitseville. Hän piti itseään pelkkänä köyhille kuuluvan omaisuuden hoitajana. Nikolaos pyrki kaikin keinoin pitämään hyvät tekonsa salassa, jotta ei menettäisi taivaallista palkkiotaan. (Vrt. Matt. 6:7) Kun hän kuuli kolmesta neidosta, joiden isä oli niin velkaantunut, että hänen olisi myytävä tyttärensä prostituoiduiksi, Nikolaos päätti viedä heille kultaa myötäjäisiksi tarvittavan summan, jotta neidot pääsivät onnellisesti avioon. Nikolaos hiipi yöllä paikalle ja heitti kultanyytin avoimesta ikkunasta sisään. Hämmästynyt perhe iloitsi suuresti tapahtuneesta, jolle he eivät keksineet selitystä. Nikolaos toisti tekonsa vielä kahdesti. Kolmannella kerralla perheen isä sai selville, keneltä kulta tuli. Nikolaos vaati häntä lupaamaan, ettei kertoisi asiasta kenellekään.

Jumala mielistyi suuresti Nikolaokseen ja palkitsi hänet armolahjoilla ja ihmeillä, joiden maine alkoi levitä ihmisten keskuudessa. Nikolaos lähti pyhiinvaellukselle Pyhälle maalle. Matkalla hän tyynnytti kaksi kertaa laivaa uhanneet raivokkaat myrskytuulet.

Kun piispainkokous kokoontui valitsemaan Myrran kaupungille uutta esipaimenta, enkeli ilmoitti piispoille, että heidän tulisi valita Nikolaos. Kansan suureksi iloksi näin tapahtui.

Diocletianuksen ja Maximianuksen viimeisen suuren vainon aikana pyhä Nikolaos heitettiin vankilaan. Siellä hän jatkoi hengellisen laumansa kaitsemista rohkaisten ja vahvistaen vangittuja kristittyjä sanoillaan. Keisari Konstantinuksen aikana Nikolaos vapautettiin ja hän osallistui ensimmäiseen ekumeeniseen kirkolliskokoukseen Nikeassa vuonna 325. Nikolaos puolusti järkähtämättömästi ortodoksista uskoa Areioksen harhaoppia vastaan.

Nikolaos oli ihmisten ystävä ja laumansa hyvä paimen. Mikä tahansa toisen kärsimä epäonni sai hänet säälin valtaan. Erityisesti hän pyrki puolustamaan oikeudenmukaisuutta. Hän vetosi hallitusmiehiin, jotta epäoikeudenmukaisesti tuomittujen ei tarvitsisi kärsiä rangaistusta. Hänen kerrotaan ilmestyneen unessa keisarille puolustaen kolmea salaliitosta perusteettomasti syytettyä roomalaista virkamiestä. Myrran kaupungin Nikolaos pelasti nälänhädältä ilmestymällä viljalaivan kapteenille, jota hän pyysi rantautumaan Myrrassa ja purkamaan lastinsa siellä.

Pyhän Nikolaoksen hahmosta säteili rauhaa, joka oli silmin nähtävissä. Kun hän nukkui pois, kansa suri paimenensa, ohjaajansa ja siunauksiensa lähteen menetystä katkerasti, mutta enkelit ja pyhät iloitsivat saadessaan hänet luokseen. Hänet haudattiin Myrraan, johon rakennettiin kirkko hänen kunniakseen. Reliikkejä kunnioittamaan tuli vuosittain suurin määrin pyhiinvaeltajia. Myrran jouduttua muslimien haltuun italialaiset kauppiaat veivät pyhän Nikolaoksen ruumiin vuonna 1087 Barin kaupunkiin Etelä-Italiaan. Siirrolla on oma juhlapäivänsä 9.5. Reliikit ovat yhä Barissa ja niistä vuotaa mirhaa, jota kutsutaan nimellä Manna di San Nicola.

Pyhää Nikolaosta kunnioitetaan niin idässä kuin lännessäkin erityisesti merellä kulkevien suojelijana. Hän on auttanut lukuisia vaaraan joutuneita laivoja ja merenkävijöitä. Hän on ilmestynyt merihätään joutuneen laivan ruorissa tuoden sen onnellisesti satamaan. Hän on pelastanut mereen pudonneita, jotka ovat huutaneet häntä avuksi. Venäjällä pyhää Nikolaosta kunnioitetaan sadon suojelijana ja lännessä koululaisten ja nuorten varjelijana. Omana suojelijanaan Nikolaosta ovat kunnioittaneet muun muassa Napoli, Sisilia, Liège, Freiburg ja monet muut kaupungit Italiassa, Saksassa, Itävallassa, Belgiassa, Hollannissa, Kreikassa ja Venäjällä. Pyhän Nikolaoksen kunnioittaminen on säilynyt jopa protestanttisella kulttuurialueella, mutta maallistuneessa muodossa, joulupukkiperinteenä (”Santa Claus”).

Pyhän Nikolaoksen kunniaksi on rakennettu valtaisa määrä kirkkoja. Yksi kuuluisimmista rakennettiin Konstantinopoliin 500-luvulla. Yksistään Englannissa hänelle on omistettu noin 400 kirkkoa. Hän on myös ainoa ”ei-raamatullinen” pyhä, jolla on viikoittainen muistopäivä. Ortodoksinen kirkko muistelee pyhää Nikolaosta joka torstai.

Asella oli roomalainen neito, joka omistautui Jumalan palvelukseen hyvin nuorena. Hän vihkiytyi nunnaksi vain 10-vuotiaana ja aloitti erakkokilvoituksen pienessä keljassa 12-vuotiaana. Hänestä kasvoi hengellinen ohjaaja, jonka alaisuudessa kilvoitteli useita neitoja. Monia kirkkoisiä vieraili hänen johtamassaan luostarissa Roomassa. Pyhä Hieronymus kutsui Asellaa “Herran kukkaseksi”.

Pyhä Asella nukkui pois vuoden 406 tienoilla. Eräässä keskiaikaisessa balladissa lauletaan: “Roomassa näin kauniin Asellan, tuon varttuvan neitseen luostarissaan, suloisen naisen, joka ruokkii ehtoollisvieraat.”

Pyhä Abraham (Abramios) syntyi Syyrian Emesassa (Homs) keisari Zenonin (474–477) hallitusaikana ja vihkiytyi munkiksi jo varhaisessa nuoruudessaan. Kun hän oli kahdeksantoista vuoden ikäinen, arabit tekivät ryöstöretken hänen luostariinsa, josta hän joutui pakenemaan. Hän matkasi igumeninsa kanssa Konstantinopoliin, jossa hänen hyveellisyytensä ja kilvoittelunsa huomattiin. Eräs hovimies oli perustanut luostarin kotikaupunkiinsa Kratiaan[1], ja Abraham valittiin sen igumeniksi vain 26-vuotiaana.

Kratiassa Abrahamin maine alkoi levitä, ja pyhiinvaeltajia tuli koko ajan enemmän kuulemaan hänen opetuksiaan. Abraham kuitenkin kärsi maineesta ja kaipasi hiljaisuutta. Kuuden vuoden kuluttua hän pakeni kaikessa hiljaisuudessa ja taivalsi Jerusalemiin. Siellä hän alkoi kilvoitella tavallisena munkkina Eudokian torniluostarissa, jonka pyhä Sabbas (5.12.) oli perustanut kaupungin keskustaan Daavidin torniin.

Kratian piispa odotti neljä vuotta, että Abraham palaisi vapaaehtoisesti, mutta sen jälkeen hän ekskommunikoi Abrahamin tottelemattomuuden tähden. Tästä kuullessaan Abraham tyrmistyi, ja kun hän ei saanut ketään toista piispaa ottamaan häntä takaisin ehtoollisyhteyteen, hän palasi Kratiaan ja alkoi taas hoitaa igumenin tehtäviä.

Pian tämän jälkeen Kratian piispa kuoli, ja Abraham valittiin yksimielisesti hänen seuraajakseen. Vaikka Abraham rakastikin hiljaisuutta, uudessa tehtävässään hän omistautui lähimmäistensä palvelemiseen ja hyvän tekemiseen. Hän perusti orpokoteja, majataloja ja sairaaloita. Hän antoi almuja köyhille, karkotti riivaajia ja suoritti ihmetekoja. Mutta Jumalan rakkauden lisäksi hänen sisällään kasvoi koko ajan myös autiomaan hiljaisuuden kaipaus.

Kerran ollessaan hoitamassa asioita Konstantinopolissa Abraham pyysi Jumalaa ilmaisemaan tahtonsa hänelle. Pian pyhä Sabbas ilmestyi hänelle unessa neuvoen häntä palamaan luostarin rauhaan. Piispa jätti seurueensa ja lähti kohti Jerusalemia kenenkään tietämättä.

Pyhässä kaupungissa Abraham palasi omalle paikalleen torniluostarin veljestössä ja omistautui askeettisiin kilvoituksiin. Vähän ajan kuluttua hän kuitenkin siirtyi Ruban erämaahan, jossa hän vietti kahdeksan vuotta. Jumala siunasi häntä suomalla hänelle armon parantaa niin sielullisesti kuin ruumiillisesti sairaita. Kilvoiteltuaan hyvän kilvoituksen pyhä Abraham nukkui pois rauhassa vuoden 558 tienoilla ja sai Kristukselta taivaallisen kruunun.


[1] Kaupunki tunnettiin muinoin nimellä Flaviopolis, nykyään kaupungin nimi on muodossa Gerede.

Pyhä Maksim oli syntyperältään kreikkalainen. Konstantinopolin patriarkka nimitti hänet vuonna 1283 Kiovan metropoliitaksi.

Kiova oli tuolloin mongolien[1] hyökkäyksen jäljiltä raunioina ja väestö hajallaan. Metropoliitta Maksim yritti palauttaa järjestyksen vierailemalla Ordassa kaanin luona ja kutsumalla koolle kirkolliskokouksen. Hän matkusti ympäri Venäjää opettamassa kansaa ja hoitamassa kirkon asioita. Vuonna 1299 mongolit tekivät Kiovaan toisen tuhoisan hyökkäyksen, minkä jälkeen Maksim siirsi metropoliitan istuimen pohjoiseen, Vladimirin kaupunkiin, josta tuli näin Venäjän kirkon keskus. Vladimirissa Maksim rukoili ratkaisunsa aiheuttamien epäilysten ahdistamana Jumalanäitiä. Seuraavana yönä Jumalanäiti ilmestyi hänelle sanoen: ”Teit hyvin, palvelijani Maksim, kun tulit asumaan kaupunkiini.” Sitten hän ojensi Maksimille omoforin ja sanoi: ”Ota tämä omofori ja kaitse kaupunkini lampaita.” Herätessään Maksim löysi omoforin olkapäiltään. Hän teetätti sitä varten kultaisen lippaan ja asetti sen kirkkoon, jossa sen äärellä tapahtui lukuisia ihmeitä. Myöhemmin omofori katosi ruhtinaiden välisten sotien aikana.

Maksim kaitsi viisaasti hengellistä laumaansa mutta ei saanut aikaan sopua keskenään riitelevien ruhtinaiden keskuuteen. Hän nukkui pois rauhassa 6. joulukuuta vuonna 1305 ja hänet haudattiin Vladimiriin Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen katedraaliin.


[1] Venäläisittäin mongoleja kutsutaan yleensä tataareiksi.

Uusmarttyyri Nikolaos oli kotoisin Smyrnasta (Izmir). Kerran kaupungin kristittyjen keskuudessa puhkesi riita. Nikolaos menetti malttinsa ja tuli sanoneeksi, että parempi olisi kääntyä turkkilaiseksi. Jotkut turkkilaiset kuulivat sen ja temmaten hänet mukaansa veivät heti tuomarin luo. He todistivat, että hän oli luvannut kääntyä islamin uskoon. Kun tuomari tiedusteli, onko tämä totta, hän vastasi: ”Jumala varjelkoon, että koskaan kieltäisin Herrani Jeesuksen Kristuksen, totisen Jumalan, joka tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.”

Tästä tuomari närkästyi ja toimitti hänet vankilaan käskien vartijoiden olla antamatta hänelle mitään syötävää ja juotavaa sekä ruoskimaan hänet kahdesti päivässä. Tämä ei kuitenkaan saanut Nikolaosta muuttamaan mieltään, vaan tuomarin uuteen kyselyyn hän vastasi: ”Vaikka heittäisitte minut mereen, polttaisitte tulessa tai pilkkoisitte palasiksi, en kiellä rakasta Herraani Jeesusta Kristusta.” Tuomari määräsi marttyyrin väkisin ympärileikattavaksi, mutta sekään ei horjuttanut hänen uskoaan. Eivät edes hänen äitinsä ja vaimonsa kyyneleet ja valitukset saaneet häntä taipumaan.

Nikolaosta kidutettiin eri tavoin 36 päivää, kunnes tuomari lopulta luovutti hänet hirtettäväksi 19. maaliskuuta 1678. Hänen ruumiinsa jätettiin kolmeksi päiväksi roikkumaan hirsipuuhun. Ajan täytyttyä pari kristittyä pakotettiin raahaamaan ruumis jaloista rannalle ja heittämään se mereen. Eräät paikalla olleet ranskalaiset antoivat rahaa vallanpitäjille ja nostivat ruumiin ylös merestä. He lähettivät sen Ranskaan, missä sille osoitettiin suurta kunnioitusta.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.