Tuomiosunnuntai on toiseksi viimeinen suureen paastoon valmistavista sunnuntaista.

Sunnuntain nimi on saanut nimensä Jeesuksen Kristuksen sanoista viimeisestä tuomiosta, jossa kaikki kansat kootaan Ihmisen Pojan eteen (Matt. 25:31–46). Evankeliumissa Jeesus Kristus tähdentää, kuinka viimeisellä tuomiolla tutkitaan lähimmäisiin kohdistuvat tekomme. Usko, toivo ja rakkaus tulevat ilmi teoissamme, ja jokainen asia, jonka teemme lähimmäisillemme, teemme itse Kristukselle.

Tuomiosunnuntain ehtoopalveluksen stikiirassa lauletaan: ”Tultuamme tietämään Herran käskyt menetelkäämme niiden mukaan: Antakaamme nälkäisille syödä ja janoaville juoda, vaatettakaamme alastomia, ottakaamme huoneeseemme kodittomia, käykäämme lohduttamassa sairaita ja vankeudessa olevia, jotta hän, joka tulee tuomitsemaan koko maata, sanoisi meille: Tulkaa, Isäni siunatut, omistakaa se valtakunta, joka on teille valmistettu!

Tuomiosunnuntain sanoma on todellisessa lähimmäisen rakkaudessa, johon itse Kristus ja Kirkko meitä kutsuvat.

Tuomiosunnuntaina luovutaan liharuoasta ja aloitetaan maitoruoasta luopumisen. Tuomiosunnuntain aloittamaa viikkoa kutsutaan myös bliniviikoksi tai laskiaisviikoksi. Laskeudumme suureen paastoon sovintosunnuntaina illalla ehtoopalveluksen jälkeen. Vuonna 2024 sovintosunnuntaita vietetään 11. helmikuuta ja suuri paasto alkaa 12. helmikuuta.

 

Tuomiosunnuntain evankeliumiteksti: 

Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ ”Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?  Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut?  Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’  Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’  ”Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. 42 Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’ ”Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’  Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’  ”Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Kuva Tuomiosunnuntain ikonista: Aamun Koitto