Seurakunnan nuorille järjestetään vuoden ympäri leirejä, tapahtumia, koulutuksia ja kerhoja, jotka kokoavat yhteen nuoria ympäri seurakuntaa. Nuorisotyön tarkoitus on vahvistaa ortodoksista identiteettiä, auttaa kasvamaan aikuisuuteen sekä löytämään oma paikkansa kirkossa. Seurakunnan työntekijät kulkevat rinnalla, auttavat ja tukevat nuoria tällä matkalla. Tärkeä osa nuorisotyötä on sen jatkuvuus ja niinpä seurakunta järjestää kerhonohjaajien ja leirinohjaajien koulutusta. Näin nuoret pääsevät itse tekemään töitä toisten nuorten kanssa.

Kristinoppikoulu

Kristinoppikoulu eli kripari on osa kirkon kasteopetusta ja on tarkoitettu käytäväksi sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta. Suosituin tapa käydä kripari on seurakunnan kesäaikaan järjestämä kristinoppileiri.

Kriparilla tutustutaan oman uskon perusasioihin, ortodoksiseen elämäntapaan, leikitään, lauletaan ja saadaan elinikäisiä ystäviä. Kriparilla saa turvallisessa ympäristössä muiden nuorten ja työntekijöiden kanssa pohtia elämänarvoja, uskoa, eettisiä kysymyksiä ja etsiä omaa paikkaansa.

Kristinoppileirillä  korostuu, oppituntien lisäksi, oppiminen yhdessä tekemisen ja kokemisen kautta. Tavallinen leiripäivä sisältää jumalanpalveluksia, oppitunteja, ryhmätoimintoja, leikkejä, ruokailuja, illanviettoa ja muuta yhdessäoloa.

Leirimuotoiseen kripariin kuuluu yksi ennakkotapaaminen ennen leiriä. Leiri kestää kahdeksan päivää ja yhdeksäntenä päivänä on juhlava liturgia sekä päätöstilaisuus.

Kripari on tärkeä osa kodin uskontokasvatusta. Nuorelle on merkittävää huomata, että omaan kirkkoon kuuluu paljon muitakin nuoria.  Kriparilla vahvistuu oma ortodoksinen identiteetti sekä kasvetaan kohti tiedostavaa ja osallistuvaa kirkon jäsenyyttä.

Kutsu kriparille 2023

På svenska

Приглашение на русском языке

Seurakunta on lähettänyt postitse kaikille vuonna 2008 syntyneille seurakuntamme jäsenille kutsun vuonna 2023 järjestettäville kristinoppileireille. Kirjeen voi katsoa kokonaisuudessaan tästä: Kriparikutsu 2023

Ilmoittaudu kristinoppileirille tästä. 
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 12.9. kello 8.

Nuorten piiri –NUPI Helsingissä

Seuraa Instagramissa käyttäjää @nupiposse,, niin tiedät missä ja milloin tapahtuu seuraavan kerran! 

Nuorten piiri eli Nupi on avoin kohtaamispaikka.

Nupiin tutustumaan uusiin ihmisiin kasvokkain, tapaamaan vanhoja kavereita, pelailemaan, osallistumaan alusta loppuun tai vain käväistä moikkaamassa. Nupissa on tarjolla teemailtoja, ohjelmaa, kahvia ja pullaa sekä kirkollista toimintaa. Paikalla on useimmiten seurakunnan nuorisotyöstä vastaava kasvatustyöntekijä ja pappi.

NUPI eli nuorten piiri kokoontuu tiistaisin Helsingissä kasvatustoimen kerhotiloissa. Nuorten illat alkavat ehtoopalveluksella Kotikirkossa (Liisankatu 29  A, 4.krs) klo 17. Palveluksen jälkeen siirrymme kerhotiloihin (Unioninkatu 39 A). Tarjolla pientä purtavaa.

 

Troitsan nuorten tapaamiset Pyhän Kolminaisuuden kirkolla Helsingissä

Nuorten tapaamiset järjestetään noin kerran kuussa. Lisätietoja isä Heikki Huttunen.

Nuorisokuoro

Seurakunnan Pyhän Andreaan nuorisokuoro on 15 vuotta täyttäneille suunnattu kuoro, joka toimii aktiivisesti musiikin, erilaisten tapahtumien ja hauskanpidon merkeissä. Kuoron jäseniltä toivotaan musiikillista taustaa, mutta toimintaan voi osallistua myös jos oppimishaluja löytyy. Kuoro kerää toimintaansa ja kuoromatkoja varten varoja pitämällä kirkkokahveja ja järjestämällä konsertteja. Tule mukaan korkeatasoisen kuoron toimintaan.

Jos olet kiinnostunut, ole yhteydessä kasvatuksen kanttori Elia Pietariseen puh. 044 206 3327 tai sähköpostilla elia.pietarinen@ort.fi.

 


Lisätietoja nuorten toiminnasta:

Kasvatustyöntekijä Niina-Maarit Rautamäki, niina-maarit.rautamaki@ort.fi, puh. 040 484 2427

Kasvatustyöntekijä Vasili Venkula, vasili.venkula@ort.fi, puh. 040 825 8230


Ajankohtaista:

 

  • Kesän 2023 leirityöhakemus on nyt auki. Hae leireille töihin 28.2. mennessä. Hakemukseen pääset täältä.

Tapahtuma ja toimintakalenteri
Nuoret

Valitse alue Valitse kohderyhmä Valitse tapahtumamuoto

June 2023

iCal Feed