Helsingin ortodoksinen seurakunta työllistää kesän aikana useita nuoria, heistä seitsemän palkkatuen avulla Ajankohtaista
Nuorten piirustusretki meneillään, monilla seurakunnan ikonimaalauskursseilla on vielä tilaa Ajankohtaista
Suomen ortodoksisen kirkon ensimmäistä omaa pyhää, Johannes Valamolaista, muistetaan 5.6. Kirkkovuosi
Kanta- ja Päijät-Hämeen epidemiatilanteen vuoksi seurakunnan leirejä ei voida järjestää Kaunisniemen leirikeskuksessa 15.6. asti – korvaavat leirit perutuille kristinoppi- ja lastenleireille Ajankohtaista
Lohjan Metsolan tsasounan juhlaa vietettiin viikonloppuna kesäisessä auringonpaisteessa Ajankohtaista