Lohjan Metsolan tsasouna. Jo 1970- ja 80-luvuilla haaveiltiin isommasta kokoontumistilasta kuin pappilan olohuone.

31.5.2021

Helsingin ortodoksisen seurakunnan Lohjan Metsolan tasounalla vietettiin poikkeuksellinen viikonloppu. Seurakuntalaiset kokoontuivat yhteen kaikkien pyhien muistolle pyhitetyn tsasounan praasniekan, pyhäkön oman temppelijuhlan, merkeissä. Se ei kuitenkaan ollut kirkkokansalle ainoa syy kokoontua rukoushuoneen pihamaalle. Samalla vietettiin myös tsasounan 25-vuotisjuhlaa sekä Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa Lohjan ja Hangon pyhäköissä pitkään palvelleen kanttori Matti Jyrkisen eläkkeellejäämisjuhlaa.

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo osallistui juhlaan sekä lauantaina että sunnuntaina. Myös Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen oli läsnä.

Matti-kanttori sunnuntaina ennen juhlan alkamista.

Praasniekan aloitti aattoillan suuri ehtoopalvelus. Sunnuntaina oli ensimmäisenä vuorossa klo 9.30 pieni vedenpyhitys, jonka toimitti pastori Petri Korhonen. Hän toimitti myös juhlaliturgian.

Kauniissa säässä oli mahdollista pitää palvelukset ulkona.


Pastori Petri Korhonen


Ristisaattoa vastassa olivat arkipiispa Leo ja Hangon ja Lohjan alueiden pappi, rovasti Kalevi Kasala yhdessä seurakuntalaisten kanssa.


Ylidiakoni Andreas Salminen kiinnitti Jyrkisen rintapieleen arkkipiispa Leon myöntämän Pyhän Karitsan ritarikunnan I luokan ritarimerkin.

Matti-kanttoria muistivat muun muassa Lohjan seudun ortodoksit, senioriliitto ja omat seurakuntalaiset.

Maire Ratilainen nautti juhlasta kesäisessä auringonpaisteessa.

Kanttori Matti Jyrkisen haastattelu on luettavissa seuraavassa Ortodoksiviestin numerossa 4/2021, joka ilmestyy 3.6.2021.

Lohjan Metsolan tsasounan vaiheita ja syntyhistoriaa voi kuunnella oheisesta esittelyvideosta, joka tehtiin ensimmäisenä koronavuonna praasniekan aikaan. Videoon pääsee myös oheisen kuvakkeen kautta:

Teksti ja kuvat: Anu Miller

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset