Diakonia tekee hyvää – katso ensi vuoden tapahtumia
Diakoniatyöntekijät huomioivat lähimmäisiä läpi vuoden.
Diakoniatyöntekijät huomioivat lähimmäisiä läpi vuoden.
Seurakunta ei toistaiseksi kommentoi aihetta.
Säätiö on perustettu edistämään ortodoksista kulttuurityötä Helsingin hiippakunnan alueella.
Neitsytmarttyyrin muistopäivää vietetään 13. joulukuuta.
Kyseessä on kansainvälisestikin tarkasteltuna ainutlaatuinen hanke.
Sofia Forum Suomi -tapahtuman puheenvuoroja voi seurata YouTubesta myöhemminkin.
Arkkipiispa Leo toimitti perinteisen kiitosrukouspalveluksen.
Jatkossa on silti hyödynnettävä kiinteistötoimen asiantuntemusta, kun päätetään isoista...
Aamupäivällä toimitetaan myös perinteinen rukouspalvelus.
Silti kiinteistötyöryhmän raportti ei mene suoraan toteutukseen.
Kirkollishallitus on vahvistanut valtuustojen päätökset maanantaina.
Pian on mahdollisuus kokea harvinainen kirkkoelämys Kotikirkossa.
Lisäksi isä Markku Salminen pohtii vastikään päättyneiden seurakunnanvaltuuston vaalien...
Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill vierailee Suomessa 5.–7. toukokuuta.
Helsingin ortodoksisen seurakunnan nuoret aikuiset haluavat osoittaa solidaarisuutta...
Postin lakon vuoksi kutsu 4-vuotiaiden juhliin ei välttämättä saavu ajoissa.
Nuori Saska Varjonen teki historiaa, mutta yleinen äänestysprosentti jäi alhaiseksi.
Karjalan valistajille pyhitetyn kirkon juhlaperinteeseen kuuluu myös ekumeeninen osuus.
Valtuusto ei päässyt yksimielisyyteen siitä, tulisiko keskeinen kiinteistö myydä vai ei.
Seurakunnanvaltuusto tarttui Kirkkojen maailmanneuvoston Thursdays in Black -kampanjan haasteeseen.
Jaakobin liturgia on melko harvoin toimitettava palvelus.
Ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä.
Lehdessä vierailemme Lapissa kolttien mailla, käymme sotilaspappien kertausharjoituksessa sekä...
Kotikirkossa Liisankadulla vaalitaan eri kulttuurien ortodoksisuutta.
Aloittaessamme jotain uutta on tärkeää rukoilla sille Jumalan siunausta. Siksi pyydämme Jumalaa...
Lehdessä tapaamme kolttasaamelaisen elokuvantekijän Katja Gauriloffin, pohdimme pyhien...
Seurakunnanneuvoston elokuun kokouksessa käsiteltiin muun muassa kiinteistöraporttia ja...
Kirkkovuosi alkaa syyskuun ensimmäisenä päivänä, jolloin vietetään myös luomakunnan...
Palaa praasniekan tunnelmiin kuvien muodossa.