Pastori Alexander Zanemonets ja pastori Ivan Markolainen ovat ehdolla ukrainalaisten pakolaisten parissa toimivan papin toimeen. Kuva: Vlada Wahlstén/ Vladimir Sokratilin

17.3.2023

Helsingin ortodoksisen seurakunnan valtuusto kokoontuu torstaina 30. maaliskuuta Helsingissä päättämään Ukrainan pakolaisten parissa toimivan papin toimen perustamisesta ja papin vaalista kyseiseen toimeen.

Kokouksen esityslista on julkaistu seurakunnan sivuilla.

Kokouksen alussa valtuusto päättää Helsingin ortodoksisen seurakunnan Helsingin alueen määräaikaisen Ukrainan pakolaisten parissa toimivan papin toimen perustamisesta. Kirkolliskokous on varannut tähän rahat ja kirkollishallitus on linjannut, että toimi tulisi perustaa Helsinkiin. Aiemmin, vuonna 2022 seurakunnaneuvosto oli päättänyt jättää toimi perustamatta seurakunnassamme ja katsonut, että tehtävä tulisi perustaa kirkollishallitukseen. Nyt käsitellään asiaa vuoden 2023 osalta.

Arkkipiispa Leo on asettanut Ukrainan pakolaisten parissa toimivan papin toimeen ehdolle kaksi: ensimmäiselle vaalisijalle maaliskuun loppuun saakka tehtävää hoitaneen pastori Alexander Zanemonetsin ja toiselle vaalisijalle pastori Ivan Markolaisen. Asiasta voi lukea tarkemmin täältä. Haettavasta tehtävästä voi lukea tarkemmin hakuilmoituksesta.

Valtuuston kokous pidetään seurakuntasalilla kello 17:30 alkaen. Vaaleilla valitun valtuuston kokoukset ovat avoimia yleisölle ja niitä voi tulla seuraamaan paikan päälle.

Valtustoon sääntömääräinen tilinpäätöskokous pidetään 11. toukokuuta.


Suomeen on saapunut tuhansia ukrainalaisia pakolaisia Venäjän aloittaman hyökkäyssodan vuoksi. Suurin osa pakolaisista ovat ortodokseja. Maalis-huhtikuussa ensimmäisille pakolaisille avautuu mahdollisuus saada Suomessa kotikunta ja näin myös rekisteröityä kirkon ja seurakunnan jäseneksi. Ukrainan pakolaisten parissa toimivan papin tehtävänä on palvella Suomessa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla olevia ukrainalaisia.

 

Kategoriat Uutiset