”Tunsin, että kaikki järjestyy”

Kertun kokema ihme tapahtui toistakymmentä vuotta sitten. Oli talvinen aamuyö, ulkona pakkasta. Hän oli päätynyt sekavassa mielentilassa kymmenen kilometrin päähän kotoaan ilman pipoa, hanskoja, bussilippua, rahaa ja kännykkää.

– Olin toivoton enkä tiennyt mitä tehdä, miten päästä kotiin. Äkkiä näin maassa jalkojeni juuressa jotakin. Ohuen jään alla kadulla oli ikonikuva, pyhittäjä Serafim Sarovilainen metsässä rukoilemassa, hän kertoo.

Kerttu rikkoi jään ja otti kostuneen ja repeilleen laminoidun ikonikuvan käteensä. Siinä samassa hänet valtasi suunnaton huojennus ja ilo.

– Viha ja epätoivo, joita olin tuntenut hetki sitten, olivat poissa. Tunsin, että kaikki järjestyy. Ei kestänyt pitkään, kun poliisiauto ajoi ohi, teki u-käännöksen ja pysähtyi kysymään, onko minulla kaikki kunnossa. Sain poliiseilta kyydin kotiin. Pyhittäjä Serafim Sarovilainen oli ensimmäinen pyhä, johon tutustuin.

Kerttu oli liittynyt ortodoksiseen kirkkoon, mutta entisenä luterilaisena hänellä oli hieman mutkikas suhde ikoneihin. Hän epäili, voivatko ikonit tehdä ihmeitä tai voivatko pyhät auttaa ikonin tai rukouksen avulla.

Tapahtuma vahvisti Kertun uskoa ihmeen mahdollisuuteen, ja Serafim Sarovilaisesta tuli hänelle entistä rakkaampi. Hän myös ymmärsi, ettei ihmeitätekevän ikonin tarvitse olla ulkoisesti hieno; myös repeillyt painokuva voi tehdä ihmeitä. Jään alta löytynyt laminoitu, ruttuinen ikoni on nykyisin hänen kotialttarillaan.

– Kerrotaan, että pyhittäjä Serafim Sarovilainen tervehti jokaista kohtaamaansa ihmistä sanomalla ”minun iloni!” Tämän saman kohtaamisen ja löytämisen riemun koen aina, kun katson laminoitua ikonikuvaa kotialttarillani. Siinä mielessä sen ihme toteutuu jokaisena päivänä.

”Kiitos Jumalanäidille!”

Helena kävi rukoilemassa Uspenskin katedraalissa Kozelshtshanin Jumalanäidin ikonin edessä vain muutamaa kuukautta ennen ikonin varastamista vuonna 2010. Aiemmin hän oli käynyt vain katsomassa ikonia vaikuttuen sille annettujen kiitoslahjojen määrästä. Helena kuitenkin tiesi, että kyseessä on hyvin voimallinen ikoni.

– Mieheni oli hyvin sairas ja koska tila oli krooninen, toivoa paranemisesta ei ollut kovin paljon. Sairaus vaikeutti elämäämme suuresti, perheemme kärsi ja olin itse murtumisen partaalla. Matkustin Helsinkiin rukoilemaan Kozelshtshanin Jumalanäidin ikonin edessä. Viivyin kauan kirkossa, kävin ikonin luona ja kumartamassa maahan monta kertaa; se kutsui minua rukoukseen, hän kertoo.

– Sydän rauhoittuneena matkustin kotiin. Pari viikkoa tämän jälkeen tilanne alkoi muuttua nopeaan tahtiin paremmaksi. Puoli vuotta tapahtuneesta sairaus oli muisto vain, kuin pahaa unta. Paljon muutakin hyvää ja ihmeellistä tapahtui. Vein ikonille lahjaksi ristin ja ruusukimpun, kun Jumalanäiti palasi Uspenskiin varkauden jälkeen. Jälleennäkemistä sävytti syvä nöyryys ja kiitollisuus. Kiitos Jumalanäidille ja kunnia olkoon Jumalalle!

Helena kertoo, että ihme vaikutti myös hänen puolisoonsa niin, että tämä alkoi yhä enemmän kääntyä kirkon puoleen ilman vaimonsa vaikutusta.

– Kukaan ei tiennyt minun pyhiinvaelluksestani ja rukouksestani. Kyllä tällainen vakavoittaa ja syventää uskoa entisestään.

Airi kävi Helsingissä Liisankadulla päivystävän papin tapaamisella tiedustelemassa miten voi liittyä kirkkoon. Pappi sai puhelun heidän tapaamisensa aikana. Uspenskin katedraalin ihmeitätekevä ikoni oli varastettu.

– Pappi muitta mutkitta sanoi ikonin palaavan. Sanat toivosta ja ikonin paluun ihmeestä juurruttivat alkumetreillä kirkkoon. Tästä ikonista on tullut minulle hyvin rakas. Se kertoo menetyksestä, hukkaan joutumisesta ja paluusta. Se on kaikkineen oman hengellisen elämäni ikoni. Ja se keskeneräisyys ja täydellisyys, mikä siinä on. Jumala meitä armahtakoon hyvyydessään ja ihmisrakkaudessaan.

Airi kertoo, että hän vei myöhemmin äitinsä vanhan Laatokan Valamosta peräisin olevan sormuksen ikonille.

– Kerroin pojalleni, mistä sormus löytyy. Siellä se säilyy oman aikamme jälkeenkin.

”Rukous johti isän lopettamaan juomisen”

Anita Kulmala rukoili Valamon luostarissa Konevitsan Jumalanäidin ikonin edessä. Kulmala kääntyi rukouksineen ikonin puoleen, jotta Jumalanäiti rukoilisi Jumalaa, että Anitan isä Heikki lopettaisi juomisen. Rukousvastaus tulikin parin vuoden sisällä.

– Konevitsan Jumalanäidin ikonin edessä Valamossa kannettu rukous johti isän lopettamaan juomisen ja samalla jäi tupakkakin. Rukousvastaus lujitti hengellistä elämääni ja uskoani. Olen joka kerran Valamossa ollessani käynyt useita kertoja Konevitsan Jumalanäidin ikonin edessä ja myös muiden ikonien luona, mukaan lukien muut ihmeitä tekevänä pidetyt ikonit kuten Valamolainen Jumalanäiti ja Jumalanäiti suloisesti suuteleva.

Rukous Valamolaisen Jumalanäidin edessä Valamon luostarissa antoi vakituisen työpaikan Johannalle kymmenen vuoden määräaikaisuuksien jälkeen.

– Rukousvastauksen saamisessa meni useampi vuosi, mutta pyyntöjäkin oli useampi. Vaikutus on edelleen selkeä, huomaan yhä kääntyväni saman ikonin puoleen. Sain viestin lähimmäisestä, joka tällä hetkellä taistelee hengestään sairaalassa. Aloin heti rukoilla ja lähimmäinen sai siirron neurologiselle osastolle, eli ainakaan vielä ei suruviestiä ole tullut, vaikka hän sai useamman laajan aivoinfarktin. Rukous jatkuu, kertoo Johanna.

Alexandra koki parantumisen ihmeen rukoiltuaan kärsivällisesti ikonien edessä. Hän uskoo, että erityinen vaikutus oli Kozelshtshanin Jumalanäidin ikonin edessä rukoilulla.

– Olin rukoillut asiasta kahden kuukauden ajan ja puolestani on rukoiltu. Rukoilin tänä aikana myös kotona muiden Jumalanäidin ikonien äärellä, mutta parannus tapahtui nopeasti ja sanoisinpa ihmeellisesti, kun kävin kolmena peräkkäisenä päivänä Uspenskin katedraalissa, jossa rukoilin Kozelshtshanin Jumalanäidin ikonin edessä. Rukoilin myös Panteleimonin ikonin edessä sekä tietenkin Herramme Jeesuksen Kristuksen ikonien edessä.

Alexandra sanoo, että tapahtuma on antanut ymmärrystä siitä, kuinka Jumala voi auttaa myös ihmisten kautta esimerkiksi auttamalla löytämään oikean lääkärin tai terapeutin.

– Ihmiset voivat Jumalan armosta auttaa toinen toisiaan rakastamalla ehdoitta ja olemalla lempeitä, ymmärtäen toisiaan ja ihmisyyttä.

Kristinusko perustuu ihmeeseen

Tuskinpa löytyy sellaista ortodoksia, joka ei olisi rukoillut ikonin edessä, kertonut siinä murheitaan, huoliaan, pelkojaan ja hätäänsä. Moni on myös saanut vastauksen, huojennuksen tai yllättävän avun. Onko kyse ihmeestä? Ja voiko ikonin kautta todella tapahtua ihme?
Nunna Ksenia Lintulan luostarista muistuttaa, että kristinusko perustuu ylösnousemuksen ihmeeseen.

– Jos ei ole ylösnousemusta, uskomme on turhaa, sanoo apostoli Paavali (1. Kor. 15:14). Kristittyinä me siis tunnustamme ihmeen mahdollisuuden – sen, että Jumala tekee asioita, jotka ylittävät oman ymmärryksemme.

Nunna Ksenia jatkaa, että olemme rajallisia olentoja rajattoman ja äärettömän Jumalan edessä.

– Jos ääretön Jumalamme ottaa tietyn ikonin toimintansa välikappaleeksi, mitä teemme? Otamme kiitollisina vastaan sen, että Hän lähestyy meitä ja vastaa meille ikoninsa kautta. Ja kaikkivoipana Jumalana Hän voi antaa vastauksensa yhtä hyvin vanhan arvokkaan ikonin kuin rypistyneen painokuvaikonin kautta.

Länsimainen rationalistinen mieli etsii ihmeelle selitystä tai todistetta. Jos sellaista ei löydy, se vähättelee ihmettä ja pitää sitä subjektiivisena kokemuksena, asiana, jolla on merkitystä vain ihmeen kokeneelle ihmiselle itselleen.

– Kirkon kokemus on toinen. Yhden ihmisen kokema ihme voi olla osa koko Kirkon elämää ja todellisuutta. Siitä voi tulla yhteistä omaisuutta, joka rikastuttaa ja vahvistaa meitä kaikkia.

Lopuksi nunna Ksenia antaa tutun esimerkin ikonin kautta tapahtuneesta ihmeestä. Jerusalemiin saapui 500-luvulla nuori prostituoitu tyttö. Hän kulki pyhiinvaeltajien mukana Pyhän Haudan kirkolle, mutta ei kyennyt astumaan kirkkoon sisälle. Hän tajusi, että hänen synnillinen elämänsä esti häntä astumasta kirkkoon. Aikansa rukoiltuaan tyttö astui vapaasti sisälle kirkkoon.

– Tämä ihme on peräisin pyhittäjä Maria Egyptiläisen elämäkerrasta. Marian kokemasta ihmeestä ja elämänmuutoksesta on tullut näkyvä osa kirkkomme suuren paaston viettoa. Vuosisatojen jälkeenkin se elähdyttää ja innoittaa. Meiltä vaaditaan vain pientä uskon ponnistusta.

Lukijoiden nimet on muutettu Anita Kulmalaa ja Alexandraa lukuunottamatta.

Teksti: Mirva Brola ja Saara Kallio Kuvat: Anna Jääskeläinen, Kertun kotialbumi

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 4/20.