2.9.2020
Kristuksen Taivaaseenastumisen kirkon ovet avautuivat syyskuussa rukoilijoille. Kesän ajan jumalanpalveluksia toimitettiin pyhäkön puutarhassa, ja keväällä poikkeusolojen vuoksi suljetuin ovin ilman kirkkokansaa. Monelle alueen ortodoksille kyseessä onkin ensimmäinen kerta, kun kevään jälkeen pääsee jälleen palaamaan pyhäkköönsä.
Kirkkosalissa kävijöitä odottaa iloinen ja odotettu muutos – kirkkoon on kesän ajan maalattu seinämaalauksia. Freskojen maalaamisen vuoksi kirkon länsiseinällä on vielä rakennusteline.
Koronaviruspandemian vuoksi jumalanpalveluksiin voi osallistua vain rajallinen määrä ihmisiä. Kaikille kävijöille tulee taata riittävät turvavälit. Tämän vuoksi Tikkurilan kirkon jumalanpalveluksiin voi syyskuussa osallistua 28 seurakuntalaista.
Jumalanpalveluksiin ilmoittaudutaan sähköisesti jumalanpalveluskalenterissa olevien linkkien kautta.  Ilmoittautua voi myös puhelimitse, joko soittamalla tai tekstiviestillä Vantaan alueen kanttori Elia Pietarisen numeroon 0442063327. Viestissä Pietariselle tulee lähettää nimensä, puhelinnumeronsa sekä tiedot jumalanpalveluksesta,  johon haluaa osallistua.
Ennakkoilmoittautumisen avulla vältämme kirkon ruuhkautumisen ja varmistamme näin kirkossa kävijöiden turvallisuuden. Paikalle tulevilta kerätään yhteystietoja, jotta mahdollinen tartuntaketju voidaan helposti jäljittää.
Tietoja säilytetään Katrina software Groupin serverillä 30 vuorokautta, jonka jälkeen tiedot tuhotaan.
Akatistos, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, keskiviikko 2.9.2020 kello 17:30
Ehtoopalvelus, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, torstai 3.9.2020 kello 17:30
Suuri ehtoopalvelus, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, lauantai 5.9.2020 kello 17:00
Aamupalvelus liturgia, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, sunnuntai 6.9.2020 kello 9:00
Aamupalvelus, ristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, keskiviikko 9.9.2020 kello 9:00
Ehtoopalvelus, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, keskiviikko 9.9.2020 kello 17:30
Ehtoopalvelus, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, torstai 10.9.2020 kello 17:30
Vigilia, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, lauantai 12.9.2020 kello 17:00
Liturgia, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, sunnuntai 13.9.2020 kello 10:00
Aamupalvelus liturgia, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, maanantai 14.9.2020 kello 9:00
Ehtoopalvelus, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, keskiviikko 16.9.2020 kello 17:30
Ehtoopalvelus, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, torstai 17.9.2020 kello 17:30
Vigilia, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, lauantai 19.9.2020 kello 17:00
Liturgia, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, sunnuntai 20.9.2020 kello 10:00
Ehtoopalvelus, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, keskiviikko 23.9.2020 kello 17:30
Liturgia, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, torstaina 24.9.2020 kello: 9:00
Ehtoopalvelus, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, torstai 24.9.2020 kello 17:30
Aamupalvelus liturgia, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, lauantai 26.9.2020 kello 9:00
Vigilia, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, lauantai 26.9.2020 kello 17:00
Liturgia, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, sunnuntai 27.9.2020 kello: 10:00
Suuri ehtoopalvelus, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko Vantaalla, keskiviikko 30.9.2020 kello 17:30
Kategoriat Uutiset