Ikoninmaalari Juri Mitroshin maalaamassa Kristuksen tuonelaan laskeutumisen ikonia Tikkurilan kirkon kirkkosalissa. Pyhäkön papin isä Mikael Sundkvistin mukaan itäseinän Kristuksen tuonelaan laskeutumisen ikonin maalausjälki on upea. Ikoneita pääsee ihastelemaan viimeistään syyskuun alussa, kun jumalanpalvelukset siirtyvät sisätiloihin.

28.8.2020

Kristuksen taivaaseenastumisen kirkossa Vantaan Tikkurilassa on kuluneen kesän aikana tehty merkittäviä ja odotettuja muutostöitä. Ikoninmaalari Juri Mitroshin on maalannut kirkkosaliin seinämaalauksia itä- ja länsiseinille.

Työt toteutetaan kymmenisen vuotta sitten saadun testamentin varoin, jolla on jo aiemmin parannettu pyhäkön pihapiiriä.

Hanke käynnistyi jo kesäkuussa rakennustelineiden pystyttämisellä ja puhdistustyöllä. Koska kirkon kaikki jumalanpalvelukset on kesällä toimitettu ulkona, on kirkkosalissa ollut tilaa kahdelle rakennustelineelle samanaikaisesti.

 

Kirkon korkeus on reilu 10 metriä, ja seinät yhtyvät kattoon, siksi suuren osan ikoneista on pitänyt maalata lähes vaakasuunnassa. Itäseinän maalauspinta-ala on noin 27 neliömetriä, länsiseinän noin 50 neliömetriä.

 

Mitroshin maalasi heinä- elokuussa itäpuolen seinän, johon tuli Kristuksen tuonelaan laskeutumisen eli pääsiäisen ikoni sekä alle kaksi kerubia. Nyt hän on aloittanut Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlan ikonin maalaamisen länsiseinälle. Pääteoksen alle hän maalaa kymmenen pyhää, viisi miestä ja viisi naista, jotka kaikki liittyvät jollakin tavalla Suomen ortodoksiseen kirkkoon.

 

Suunnitelmat toteutuvat kahdenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen

Kirkon valmistumisen yhteydessä Juri Mitroshin oli maalannut kirkon alttarin puolelle ikonit seiniin ja kattoon, ikonostaasin ikonit sekä pyhäkön Golgatan ja nimikko-ikonin.  Suunnitellut kirkkosalin seinämaalaukset jäivät tuolloin toteuttamatta varojen puuttumisen vuoksi.

Seurakunnassa on kahden vuosikymmenen aikana pohdittu ja suunniteltu seinämaalauksien jatkamista kirkkosaliin jo useaan otteeseen. Yhdeksän vuotta sitten pyhäkön pappina aloittanut Mikael Sundkvist ehti puida asiaa monelta kannalta ennen varsinaisen päätöksen tekemistä.

Viimein vuonna 2019 isä Mikael Sundkvit päätti soittaa ikoninmaalari Juri Mitroshinille ja tiedustella, vieläkö tämä haluaisi jatkaa kaksikymmentä vuotta sitten aloittamansa työn.

– Kirkko on tähän saakka vaikuttanut keskeneräiseltä. Seurakuntayhteisössämme on kuitenkin osa pitänyt kirkosta myös nykyisenlaisena.  Siksi päädyimme siihen, että kirkkosalin puolelle jää myös joidenkin seurakuntalaisten toivomaa ilmavuutta ja tilaa. Maalauksilla ei täytetä seinien ja katon pintaa kokonaan. Kirkkosaliin maalataan kuhunkin ilmansuuntaan yksi suurempi teos sekä pienempiä ikoneja tämän alle, kertoo Tikkurilan kirkon pappi Mikael Sundkvist.

Suunnitelmat kokonaisuudelle ovat jo valmiina, ja ne on tehty alueen papin, isä Mikael Sundkvistin, ja ikoninmaalari Juri Mitroshinin yhteistyössä. Suunnitelmat hyväksytettiin lähes kaikilla kirkkokuntamme tahoilla: niin seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen, seurakunnan luottamuselimet kuin arkkipiispa Leo ja kirkollishallituskin hyväksyivät seinämaalaussuunnitelmat ennen päätöstä niiden toteuttamisesta.

Seinämaalauksien kokonaisuus ei tule kuitenkaan vielä kokonaisuudessaan toteutumaan tänä vuonna. Testamentin varat riittävät itä- ja länsiseinän maalaamiseen.

– Toivon mukaan lähitulevaisuudessa saamme myös seinämaalaukset etelä- ja pohjoisseinille, kertoo isä Mikael.

Pohjois-seinälle on suunniteltu teofanian eli Kristuksen kasteen ikoni ja etelään Kristuksen syntymän ikoni. Kunkin ilmansuunnan pääteoksen lisäksi alle tulee pienempiä ikoneita. Etelä- ja pohjois -seinille Mitroshin maalaa evankeliumien tapahtumia.

– Kirkkosalin seinämaalauksien myötä alttari ja kirkkosali tulevat yhdistymään aiempaa paremmin kokonaisuudeksi.

 

Urakka ei vaikuta jumalanpalveluselämään – jumalanpalvelukset jatkuvat syyskuussa kirkossa

Länsiseinän rakennusteline pysyy kirkkosalissa ainakin lokakuun alkuun saakka, ja Juri Mitroshin maalaa tänä aikana kirkkosalin länsiseinää. Kirkossa järjestetään tänä aikana normaalisti jumalanpalveluksia voimassa olevia koronavirusrajoituksia noudattaen. Tikkurilan kirkkoon mahtuu turvaväleillä noin 25 ihmistä.

 

Kuvat: Jesse Veijalainen

Kategoriat Uutiset