Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkko Tapiolassa. Kuva on otettu pyhäkön tuoreesta esittelyvideosta. Kuva: Andreas Salminen.

7.8.2020

Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkko Espoon Tapiolassa viettää praasniekkaa eli temppelijuhlaansa 9.8. Tänä vuonna koronaviruspandemian vuoksi juhlaa vietetään ulkona. Myös perinteinen ristisaatto merenrantaan järjestetään turvavälit huomioiden.

– Vietämme juhlaa ulkona niin, että mahdollisimman monella on mahdollisuus osallistua siihen. Menemme myös perinteisesti ristisaatossa Otsolahden merenrantaan, missä toimitamme vedenpyhityksen, kertoo Espoon alueen pappi Petri Korhonen pyhäkön esittelyvideolla.

Tutustu kirkkoon esittelyvideon välityksellä

Pyhäkön esittelyvideo julkaistiin Suomen ortodoksisen kirkon YouTube-kanavalla  kirkon praasniekan kynnyksellä. Videolla isä Petri Korhonen esittelee pyhäkköä, sen historiaa sekä pyhäkön yhteisöä ja toimintaa. Videolla kuullaan myös Pyhittäjä Herman Alaskalaisen juhlan tropari ja kontakki Uspenie-kvartetin esittämänä.

Esittelyvideo on osa Helsingin hiippakunnan tuottamaa Tervetuloa kirkkoomme -sarjaa, jossa on toukokuusta 2020 lähtien esitelty temppelijuhlaansa viettäviä hiippakunnan pyhäkköjä. Sarjan kuvaamisesta ja editoinnista vastaa ylidiakoni Andreas Salminen.

 

Tapiolan kirkon temppelijuhlan ohjelma

La 8.8. kello 17 ehtoopalvelus ja vedenpyhitys

Su 9.8. kello 10 aamupalvelus ja liturgia. Liturgian päätteeksi ristisaatto Otsolahden merenrantaan ja siellä vedenpyhitys.

 

Katso tästä koronaviruspandemian hillitsemikseksi tarkoitettuja ohjeita, joita noudatetaan seurakunnan jumalanpalveluksissa. 


Praasniekka eli temppelijuhla tarkoittaa pyhäkön nimikkojuhlaa. Kukin ortodoksinen kirkko tai kappeli on pyhitetty tietylle kirkkovuodessa muistettavalle juhlalle tai pyhälle. Perinteisesti praasniekka on kyseisen pyhäkön ja tämän seurakuntayhteisön yksi suurimmista kirkkovuoden juhlista, johon kuuluu juhlava liturgia, vedenpyhitys, ristisaatto ja jumalanpalveluksien jälkeen yhteinen juhla. Jumalanpalveluksissa muistetaan niin kirkon kaunistajia, rakentajia, siellä työskenteleviä kuin siellä rukoileviakin. Koronaviruspandemiasta johtuen pyhäkköjen praasniekkoja on vietetty tänä vuonna poikkeuksellisilla tavoilla. Kesän praasniekat on toimitettu ulkona tai niitä on voinut seurata verkkolähetyksien kautta etänä. 

Kategoriat Uutiset