Kuva: Dimitri Tolonen

5.10.2021

Helsingin ortodoksisen seurakunnan neuvosto kokoontui 23. syyskuuta seurakuntasalilla (Unioninkatu 39, sisäpiha). Kokouksen tarkistettu pöytäkirja on luettavissa täältä. Seurakunnanneuvoston puheenjohtajana toimii Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen.

Kokouksessa päätettiin valtuuttaa kasvatuksen esimies Kristiina Aminoff aloittamaan kasvatustyöntekijän toimen rekrytointiprosessi heti nykyisen nuorisotyöstä vastaavan kasvatustyöntekijän muualle töihin siirtymisen selvittyä. Seurakunnanneuvosto päätti valita uuden nuorisotyöstä vastaavan kasvatustyöntekijän 18.11.2021 kokouksessa.

Seurakunnanneuvosto hyväksyi kokouksessa esitetyt seurakunnan kiinteistötoimen lisäbudjetit, yhteensä 220 000 euroa. Lisäbudjettien tarve aiheutuu koronaviruspandemian aikaansaamasta poikkeustilasta vuokramarkkinoilla. Neuvosto päätti lähettää lisäbudjetit edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

Seurakunnanneuvosto hyväksyi myös Hämeenlinnan kirkolle esitetyn lisäbudjetin, yhteensä 24 130 euroa, joka katetaan pohjoisen alueen sijoitusasuntojen myynnistä saatavilla tuotoilla.

Seurakunnanneuvosto päätti jatkossa käsitellä seurakunnan säästötavoitteiden toteutumista aina ennen uusien rekrytointien avaamista sekä edellyttää jatkossa seurakunnan hallintopäällikön läsnäoloa talouden ja hallinnon asioita käsiteltäessä.

Seurakunnanneuvoston seuraava kokous, budjettikokous, pidetään torstaina 21.10.2021 klo 17.00.

Teksti: Anu Miller

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset