– Aina tulee elämässä eteen sellaista, mitä ei haluaisi tehdä. Voihan sitä sanoa ei, mutta joskus on sisäinen ajatus siitä, että tämä täytyy tehdä. Silloin tulee ajatus, että tehtävä on osa kilvoittelua, pohtii Gothóni.

5.3.2020

Ihmiset ovat joko pesänrakentajia tai pyhiinvaeltajia. Pesänrakentajat ovat maanläheisiä ihmisiä. Heille maa, kieli ja kansallisuus ovat kaikki kaikessa. Pyhiinvaeltajat, vaikka he omistaisivatkin maata, ovat sisimmässään samastuneet raamatulliseen näkemykseen elämästä pyhiinvaelluksena. Sisäisen matkan tekeminen ja hengellisellä polulla eteneminen on heille tärkeämpää kuin juurtuminen mihinkään paikkaan tai yhteisöön.

René Gothóni kirjoitti näin vuonna 2000 ilmestyneessä teoksessaan Tuntematon pyhiinvaeltaja. Nyt, 20 vuotta myöhemmin, vaellus pyhiin jatkuu yhä. Uskontotieteen emeritusprofessori on käynyt Athoksella jo 60 kertaa. Miten kaikki sai alkunsa?

– Kun olin saanut buddhalaisuutta käsittelevän väitöskirjani valmiiksi, etsin vertailevaa tutkimuskohdetta ja päätin, että minua kiinnostaa Athos. Kävin silloisen metropoliitta Johanneksen luona ja hän kirjoitti minulle suosittelukirjeen Athokselle, muistelee Gothóni.

Gothóni kertoo, että hänen lähtökohtansa ortodoksisuuteen on ennen kaikkea Athoksella, sillä hänen sielunmaisemansa on athoslainen. Gothóni kokee, että Athoksen rukousmaailma on läsnä hänen kanssaan.

Kirkon rivijäsen

Ensikosketuksesta Athokseen ja ortodoksisuuteen meni vielä vuosikymmeniä, ennen kuin Gothóni liittyi ortodoksiseen kirkkoon. Asiaan vaikuttivat pitkälti käytännön syyt. Gothónin luterilainen isä oli huolissaan siitä, minne hänet haudataan.

– Mietin asiaa siltä kannalta, että jos en kuulu luterilaiseen kirkkoon, minulla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen, minne isäni haudataan. Tästä syystä pysyin luterilaisena.

René Gothóni liitettiin lopulta kesäkuussa 2002 Espoon Tapiolassa ortodoksiseen kirkkoon. Hän sanoo, ettei pidä sanasta kääntyminen, koska se sanana viittaa siihen, että käännytään pois jostakin.

– Se ei ole olennainen seikka prosessissa, jossa liitytään johonkin. Kun jostain kääntyy pois, se tarkoittaa mielestäni sitä, ettei siihen ole oikein henkisesti koskaan kuulunutkaan. Kirkkoon liittyminen oli omalla kohdallani jo tapahtunut, ja asia vahvistettiin mirhavoitelulla. Kun hedelmä on kypsä, se on kypsä.

Ennen kaikkea Gothóni haluaa olla kirkossa rivijäsen. Hän ei ole erityisen kiinnostunut kirkkopoliittisista asioista, ja hänellä on myös selkeä näkemys pappien ja politiikan suhteesta.

– Viime vuosina minua on askarruttanut niin luterilaisten pappien kuin ortodoksipappienkin sekaantuminen politiikkaan. Näkemykseni on, ettei se ole pappien tehtävä. Papin pitää olla samanlainen kaikkia kohtaan. Ei hänen tehtävänsä ole olla yksinomaan köyhien tai rikkaiden puolella.

Professorin mielestä kirkosta eroamiset kertovat siitä, että ihmiset eivät ole tyytyväisiä. Ihmiset ovat vieraantuneita kirkosta ja kokevat, ettei kirkolla ole mitään annettavaa heille. Yhteiskunnan maallistuminen on Gothónin mukaan huono asia.

Hän kertoo, että ihmisen mielessä on maailma, johon liittyy symboleja, unia, unelmia ja toiveita. Ihminen vaistoaa, että jossain on valtavasti potentiaalia. Sen yhteyteen ei pääse, jos on kouluiästä asti orientoitunut pelkästään rationaalisesti. Silloin portit sulkeutuvat, eikä symboleihin pääse käsiksi.

Symbolit avautuivat

Athoksella symbolit avautuivat Gothónille. Ne heräsivät eloon ollen enemmän kuin pelkkä esine, kuva tai sana. Hän toteaa, että monella ihmisellä on kokemus sisäisen maailman asioista, jotka ovat olemassa erilaisin ehdoin kuin luonnollinen maailma. Niistä asioista ei tiedä eikä ymmärrä, ellei ole avoin näkemään niitä.

– Rukouksen maailma on ihmeellinen. Kaikki tällainen jää maallistumisen myötä pois. Ajattelen niin, että mitä enemmän ihminen kuihtuu rationaaliseksi robotiksi, sitä enemmän tulee psykosomaattisia sairauksia.

Maallistumiskehitykseen liittyy osaltaan myös keskustelu uskonnon opetuksen roolista. Ylen kyselyn mukaan 70 prosenttia suomalaisista kannattaa yhteistä oppiainetta uskonnon ja elämänkatsomustiedon tilalle. Gothóni on seurannut uskonnon opetukseen liittyvää keskustelua ja sanoo, ettei asiasta väittely ole mikään uusi asia.

– Se alkoi 70-luvun lopulla, kun tuli uusi oppiaine elämänkatsomustieto. Jo silloin riideltiin.

Nykyinen uskonnon opetus on tietopohjaista opetusta uskonnoista. Opetus aloitetaan oppilaan omasta uskonnosta. Uskonnon opetus ei ole enää pitkään aikaan ollut tunnustuksellista. Gothónin mukaan oppiaineessa ei ole vikaa. Olennaista on, että opettajilla on riittävän hyvä koulutus.

– Kaikkihan riippuu siitä, miten hyvä opettaja on. Opettajien on oltava riittävästi perehtyneitä uskontojen ajattelutapoihin, ja se edellyttää laajaa ja vertailevaa lähestymistapaa.

Gothónin kiinnostus kohdistuu kirkossamme ennen kaikkea kilvoittelijoiden perinteeseen ja siihen, miten sitä voi soveltaa käytännössä. Matkassa mukana kulkevat rakkaan ohjaajavanhuksen, isä Teofiloksen, opit. Isä Teofilos kuoli vuonna 2006. Gothóni sanoo, että ohjaajavanhuksen ajattelumalli on jollain tavalla alati läsnä hänen kanssaan.

– Pystyn tietämään sisäisesti, mitä hän sanoisi jossakin tilanteessa. Se antaa suunnan, jonne mennä.

Tuntemattomassa pyhiinvaeltajassa Gothóni kirjoittaa siitä, että on tärkeää ymmärtää myös arkista maailmaa ja siinä eläviä. Kaikilla munkeilla ei välttämättä ole käsitystä siitä, miten maailmassa eletään.

– Ohjaajavanhukseni ymmärsi myös arkista elämänpiiriä.

Kilvoittelua 
kiusauksia vastaan

Keskusteluistaan isä Teofiloksen kanssa René Gothóni on kirjoittanut kirjan Kiusaukset, joka julkaistiin vuonna 2015. Siinä hän kirjoittaa: ”Kielenkäytössä ilmenevä ymmärrys kiusauksien todellisuudesta saattaa tuntua lähinnä munkkien kilvoitusmaailmaan kuuluvilta käsityksiltä, mutta kuten tarkkaavainen lukija oitis huomaa, ilmiö on meille ihmisille yhteinen.

Etenkin näin paaston aikaan mietityttää, miten tunnistamme kiusaukset. Mitä ne ovat?

– Ihminen periaatteessa tietää sen, mikä on kiusaus. Roomalaiskirjeessä sanotaan: ”En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.” Ihminen on tietoinen, mutta tietoisuus kiusauksesta ei ole jostain syystä niin vahva, koska ihminen ei pysty vastustamaan.

Gothóni jatkaa, että ensin kiusaus tulee ajatuksena mieleen, usein näköaistin kautta. Näemme jotain, mistä pidämme. Kun mieleen tulee, että tämän haluaisin, alkaa jo mielessään keskustella kiusauksen kanssa.

– Meille tulee koko ajan mieltymyksiä ja ne tulevat ja menevät. Kun alkaa keskustella ajatuksen kanssa, on jo lähempänä sen toteutumista. Joutuu siis sen asian pauloihin. Ensin on mielikuva jostain, sitten alkaa keskustella itsensä kanssa, ja pikku hiljaa asia riistäytyy käsistä ja ihminen lankeaa. Se on seurausta pitkästä prosessista.

Gothóni muistuttaa, että Filokaliassa on hyvin tarkkaa tietoa siitä, miten kiusaajademonit esiintyvät. Ne käyttävät ihmisissä olevia heikkouksia hyväkseen, jotta ihminen erkaantuisi Jumalasta.

– Moni ihminen on joutunut suuriin vaikeuksiin kiusauksien vuoksi, esimerkiksi peliriippuvaiset. Valittelin kerran yhdelle munkille, että ihmiset eivät enää usko Jumalaan. Hän sanoi, ettei se ole ongelma vaan se, etteivät ihmiset ymmärrä Paholaisen olevan olemassa.

Tässä yhteydessä Gothóni huomauttaa, että elämänkatsomustieto on oppiaineena sikäli ongelmallinen, ettei siinä tuoda esiin symboleja ja kielikuvia. On tärkeää, että osaa identifioida sen asian, joka houkuttelee. Lankeemuksesta on helpompi nousta, jos tietää miten kiusaukset toimivat.

On olemassa lankeemuksia, joiden seuraukset ovat ihmisen kannalta tuhoisia. Gothóni neuvoo, että on löydettävä jokin keino, jonka avulla on mahdollista päästä eteenpäin. Ei pidä jäädä kiinni siihen kohtaan, missä lankeaminen tapahtui.

– Kaikkihan me teemme virheitä, se on selvä. On erilaisia lankeamisia. Kaikesta voi selvitä, mutta joissakin kohdissa se vaatii enemmän työtä kuin muissa.

Gothóni kertoo, että Athoksella nuorilla munkeilla on joskus vaikeuksia sopeutua luostarielämään. Silloin he kirjaavat kaikki kiusauksensa muistiin pieneen kirjaan. Sen he antavat ohjaajavanhukselle, joka neuvoo mitä tehdä missäkin tapauksessa. Gothóni toteaa, ettei meillä Suomessa valitettavasti juuri ole ohjaajavanhusten tapaisia henkilöitä.

– Pappien aika menee hallinnollisiin tehtäviin, eikä heillä ole riittävästi aikaa eikä koulutusta sielunhoidollisiin tehtäviin.

Uskontotieteilijä sanoo, että hänellä on jossain määrin munkin mielenlaatu, mutta silti toisinaan laiskuus vaanii. Kun Gothónille tulee eteen hankalia tilanteita tai tehtäviä, hän ajattelee, että se on osa kilvoittelua.

– Joskus ajattelin, että luen tarkkaan kaikki Filokalian kirjat, mutta olen lukenut vain sieltä täältä. Se ajatus, että systemaattisesti lähtisin eteenpäin, en vain pysty siihen. Tiedän, mitä pitäisi tehdä, mutta se ei toteudu sillä tavalla kuin pitäisi. Musiikki on vienyt aikaa elämästäni etenkin nyt eläkepäivilläni. Kirjoitin juuri yhden työlään tieteellisen artikkelin kauhean kilvoittelun jälkeen, naurahtaa Gothóni.

Teksti: Saara Kallio Kuva: Laura Karlin

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 2/20. Löydät lehden täältä.

Kategoriat Ortodoksiviesti