6.4.2020

Tänä vuonna suurta viikkoa ja pääsiäistä vietetään poikkeusoloissa koronaviruspandemian vuoksi. Tämä tarkoittaa, että jumalanpalvelukset toimitetaan suljetuin ovin, ja kaikki seurakuntalaisia kokoavat toiminnot on peruutettu tai siirretty verkkoon.

Tilanne aiheuttaa monissa hämmennystä ja herättää monenlaisia kysymyksiä niin tulevaisuuteen kuin juhlien juhlaan, pääsiäiseen liittyen.

Seurakunnan Uspenskin katedraalin ja Klaukkalan kirkon pappi Teo Merras vastaa kokoamiimme seurakuntalaisten mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

 

Mitä jos tuntuu siltä, että tänä vuonna myös pääsiäinen olisi peruttu? Mistä löytää pääsiäisen riemu kotona? 

Pääsiäistä ei suinkaan ole peruttu! Poikkeusolot tosin edellyttävät sen viettämistä tänä vuonna hieman totutusta poikkeavalla tavalla. On hyvä muistaa se, että kristikunnan historiassa on ollut aikaisemminkin jaksoja, jolloin kirkkoihin on ollut rajoitettu pääsy. Herran Ylösnousemuksen juhla on tosiasia riippumatta siitä, missä ja miten itse henkilökohtaisesti sitä vietämme. Pääsiäisen riemun voi onneksi löytää myös kotona valmistautumalla pääsiäiseen kuten ennenkin ja osallistumalla pääsiäisyön palvelukseen etänä joko television tai verkkolähetyksen (suoratoiston) kautta. Vaikka pääsiäisilon löytäminen saattaa nyt vaatia tavallista enemmän kekseliäisyyttä, uskon, että se kyllä on löydettävissä. Jokainen voi myös omalta osaltaan jakaa pääsiäisen ilosanomaa eteenpäin esimerkiksi soittamalla ystävilleen puhelun.

 

Jumalanpalvelukset toimitetaan suljetuin ovin. Näytetäänko seurakuntalaisille verkkolähetyksinä eli suoratoistona kaikki toimitettavat jumalanpalvelukset? Millä perusteella kuvattavat jumalanpalvelukset valitaan? 

Seurakunnastamme pyritään lähettämään mahdollisimman monta Suuren viikon ja pääsiäisyön palvelusta myös suoratoistona. Palveluksia voi seurata niin Seurakunnan yhteisen Youtube-kanavan kuin yksittäisten kirkkojen Facebook-sivujen kautta. Näin oman kotikirkkoonkin on useimmissa tapauksissa mahdollista päästä virtuaalisesti fyysinen etäisyys säilyttäen. Palveluksia voi katsoa myös myöhemmin, jos niitä ei suorana lähetyksenä ehdi katsomaan. Lisäksi YLE lähettää televisiossa vuonna 2018 Uspenskista taltioidun pääsiäisyöpalveluksen.

Valitettavasti aivan jokaisesta kirkosta ei palveluksia voida lähettää. Pyrimme kuitenkin siihen, että suuri osa Uspenskin katedraalin palveluksista on nähtävillä YouTuben kautta. Palveluksia valittaessa myös eri kieliryhmät on pyritty huomioimaan. Pyhän Kolminaisuuden kirkon Facebook-sivulla on nähtävillä suorana lähes kaikki kirkkoslaavinkieliset palvelukset. Niin ikään myös kotikirkon monikielisiä palveluksia pyritään lähettämään mahdollisimman monta. Muut kirkot vastaavat kuitenkin itse palvelusten lähettämisestä ja sen teknisestä toteutuksesta.

 

Ovatko kirkot suurena perjantaina ja suurena lauantaina auki hiljentymistä varten? 

Seurakuntamme suosittelee kaikkia kirkkoja pitämään oviaan auki hiljentymistä ja henkilökohtaista rukousta varten Suuren viikon päivinä huomioiden kokoontumiselle asetetut rajoitukset. Uspenskin katedraali esimerkiksi on avoinna päivittäin palvelusten ulkopuolisina aikoina. Seurakuntalaisia kuitenkin kannustetaan huomioimaan yleiset liikkumista koskevat hallituksen suositukset. On täysin hyväksyttävää jättää tänä vuonna fyysinen kontakti ja esimerkiksi ikonien ja Herran ristin kunnioittaminen väliin ja keskittyä rukoukseen omassa kodissaan. Myös sinne voi asettaa Herran ristin ja Kristuksen hautakuvan kumarrettavaksi.

 

En ehtinyt käymään synnintunnustuksella ja ehtoollisella ennen poikkeusolojen julistamista. Pitäisikö minun vielä varata aika papilta näitä varten ennen kuin pääsiäinen koittaa? 

Seurakunnan papisto on tavattavissa henkilökohtaista keskustelua, katumuksen sakramenttia ja ehtoollisen jakamista varten erikseen sovittaessa. Poikkeusolojen julistaminen tuli meille kaikille yllätyksenä eikä sen johdosta tarvitse olla huolissaan, vaikka ei synnintunnustuksella ja ehtoollisella ehtinytkään käydä ennen rajoituksia. Lisäksi on hyvä muistaa, että myös pääsiäiskaudella voi sopia ehtoollisella käynnistä, jos se nyt ei ole mahdollista. Tärkeintä on nyt ottaa kaikki lähimmäisemme huomioon ja kunnioittaa asetettuja rajoituksia. Kirkko toimii myös tällä hetkellä ja rukoilee koko maailman puolesta. Heti, kun se on mahdollista, avaamme ovet ihmisille ja toivotamme kaikki tervetulleiksi jumalanpalveluksiin. Varmasti myös toimitamme eri kirkoissa kiitosrukouspalveluksia rajoitusten päättymisen ja Jumalan huolenpidon johdosta.

 

Kuinka valmistaudun pääsiäisyön palvelukseen, kun en kuitenkaan pääse ehtoolliselle? 

Pääsiäisyön palveluksen nettilähetyksen seuraamiseen kannattaa valmistautua kuten aina muulloinkin. Lisäksi on hyvä muistaa, että paastokin päättyy vasta pääsiäisyön liturgiaan. Kirkon paastoperinteitä voi noudattaa kukin myös omassa kodissaan ja aloittaa pääsiäisjuhlan vasta liturgian päätyttyä. Uskon myös, että monet hyödyntävät nykytekniikan mahdollisuuksia järjestäen omia vapaamuotoisia virtuaalijuhlia pääsiäisyönä. Silloin on lupa juhlia, vaikka ei olekaan lupa kokoontua.

 

Mitä käy lasten pääsiäiseen varatuille suklaamunille? Voiko niitä tulla noutamaan jostakin?

Lastenpääsiäiseen varattuja suklaamunia ei luonnollisesti voida nyt jakaa eikä niitä näin ollen voi myöskään itse noutaa. Seurakunnan kasvatustoimi kuitenkin miettii sitä, missä tilaisuudessa ne voidaan poikkeusolojen päätyttyä jakaa. Onneksi kirkkovuosi tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia viettää juhlaa. Se on varmaa, että lapsille varatut suklaamunat tullaan varmuudella jakamaan lapsille. Ajankohta vain ei vielä ole selvillä.

 

Voiko pääsiäisruokia tuoda siunattavaksi kirkkoon?  

Monissa kirkoissa pyritään järjestämään mahdollisuus tuoda pääsiäisruokia siunattavaksi, mutta tässäkään tapauksessa omaa tai toisten terveyttä ei tule vaarantaa. Pääsiäisruoat voi myös itse kukin siunata kotonaan aivan kuten muidenkin aterioiden kohdalla tulisi toimia.

 

Saako pääsiäisyön ristisaattoa tulla seuraamaan etäältä?  

Vallitsevassa tilanteessa, jossa määräys on toimittaa palvelukset suljetuin ovin vain minimimiehityksellä, ei myöskään ristisaattoja voida toimittaa kirkon ulkopuolella. Tällä pyritään varmistamaan se, että tartuntariskin takia kiellettyjä kokoontumisia ei pääsisi syntymään. Parasta on siis seurata ristisaattoa joko television tai netin välityksellä.

 

Kymmenen hengen kokoontumisen rajoitus koskee julkisia tiloja. Voimmeko silti kutsua sukulaisia ja ystäviä meille kylään viettämään pääsiäistä? Entä jos rajaamme juhlijamäärämme kymmeneen? 

Kokoontumisrajoitus todellakin koskee vain julkisia tiloja, mutta rajoituksen tarkoitus koskettaa meistä aivan jokaista. Kristittyinä olemme vastuussa itsemme lisäksi myös lähimmäisistämme. Siten vallitsevassa tilanteessa emme voi suositella minkäänlaisten kokoontumisten järjestämistä. Nyt on hyvä mahdollisuus ottaa yhteyttä lähimmäisiin esimerkiksi puhelimitse tai netin kautta. Netti myös mahdollistaa erilaisten ryhmien kokoontumiset. Tänä vuonna toimimme näin luottaen siihen, että nämä kaikki määräykset ja rajoitukset on annettu meidän kaikkien hyväksi. Ensi vuonna voimme sitten nauttia pääsiäisen riemusta jälleen yhteen kokoontuen.

 

Jos koen itseni yksinäiseksi pääsiäisenä, mitä voin tehdä? Entä jos sairastun, voiko pappi käydä luonani tai tuoda ehtoollista sairaalaan? 

Yleisohjeena on se, että aina tulee tapauskohtaisesti olla yhteydessä omaan rippi-isään tai muuhun pappiin. Sairaaloissa vierailemisessa on rajoituksia, jotka on syytä ottaa huomioon. Periaate on kuitenkin, että ehtoollista on mahdollista viedä koteihin myös poikkeusolojen aikana. Vierailu ei ole tällä hetkellä lähtökohtaisesti mahdollista yli 70-vuotiaiden luona. Kannattaa kuitenkin olla yhteydessä puhelimitse oman alueensa pappiin.

Myös seurakuntamme diakonia sekä auttava puhelin tukevat yksinäisiä ihmisiä.

Lisäksi Suomen ortodoksisen kirkon palveleva puhelin auttaa ja kuuntelee keskusteluapua tarvitsevia arkisin ko 9-18.

 

Kategoriat Uutiset