Pyhän Karitsan ritarikunnan mitalit. Keskellä komentajamerkki.

29.5.2022

Arkkipiispa Leo muisti Uspenskin katedraalissa 29.5. liturgian yhteydessä lukuisia seurakuntaamme ja kirkkoamme merkittävällä tavalla palvelleita seurakuntalaisia ja valtuutettuja. Liturgia lähetettiin suoratoistona  ja taltioinnin voi katsoa seurakuntamme YouTube-kanavalla.

Arkkipiispa Leo ojentaa Aleksi Härköselle Pyhän Karitsan ritarikunnan 1. luokan komentajamerkin.
Arkkipiispa Leo ojentaa Aleksi Härköselle Pyhän Karitsan ritarikunnan 1. luokan komentajamerkin.

Arkkipiispa Leo myönsi Aleksi Härköselle Pyhän Karitsan ritarikunnan 1. luokan komentajamerkin,  tekemästään vuosikymmenten työstä kirkkomme hyväksi lukuisilla eri toiminta-alueilla ja työkentillä, eritoten ortodoksisessa nuorisotyössä paikallisella ja kansainvälisellä tasolla sekä ulkoasianhallinnossa ja diplomatian kentällä. Kyseessä on erityisen harvinainen kunnianosoitus ja toiseksi korkein Pyhän Karitsan ritarikunnan merkeistä.

”Olen tuntenut sinun elämääsi ja työtäsi monen vuosikymmenen ajan, lähtien siitä monimuotoisesta nuorisotyöstä, jossa olit mukana ortodoksisten nuorten liiton ja Syndesmoksen toiminnassa sekä kaikessa kansainvälisessä toiminnassamme. Myös urasi kansainvälisellä diplomatian kentällä on runsaudessaan ja monipuolisuudessaan ylivoimainen. Me näemme sen merkityksen ja tunnustamme sen arvon ei ainoastaan Suomen yhteiskunnalle vaan myös ennen kaikkea Suomen ortodoksiselle kirkolle, kertoi arkkipiispa Leo komentajamerkin luovuttamisen yhteydessä.

Aleksi Härkösen urasta ja työstä kirkon parissa voi lukea muun muassa Ortodoksiviestin vuonna 2019 julkaistussa haastattelussa ”Arktinen diplomaatti Aleksi Härkönen”.

 

Aleksi Härkönen (keskellä) yhdessä aikansa, 1970-80 lukujen seurakunnan, ONL:n ja Syndesmoksen nuorisoaktiivien kanssa. Härkösestä oikealla puolella Helena Pvinskij ja vasemmalla isä Rauno Pietarinen ja Jyrki Vikla.
Aleksi Härkönen (keskellä) yhdessä aikansa, 1970-80 lukujen seurakunnan, ONL:n ja Syndesmoksen nuorisoaktiivien kanssa. Härkösestä oikealla puolella Helena Pavinskij ja vasemmalla isä Rauno Pietarinen ja Jyrki Vikla.

Timo Lehtoselle ritarimerkki kiitoksena kirkkomme historian tutkimuksesta ja kirjoittamisesta

Arkkipiispa Leo myönsi alidiakoni Timo Lehtoselle 1. luokan ritarimerkki tekemästään uranuurtavasta kirkkomme historian tutkimisesta ja sen kirjoittamisesta. Lehtoselta on julkaistu muutama historiaan perhehtyvä teos, joista uusin ”Karjalan kadonneet kirkot ja tsasounat” julkistettiin vastikään.

”Ne kirjat, suuret ja laajat tietoteokset, joissa Timo Lehtonen on tutkinut meidän kirkkomme historiaa rakennuksissa, kirkon kelloissa ja muussa tärkeässä. Me arvostamme niitä, kiitämme niistä ja myös ihmettelemme sitä valtavaa työtä, jota olet tehnyt, ottaen vielä huomioon ne olosuhteet, joissa joudut työskentelemään. Työsi on suurta aarretta kirkollemme ja kirkkomme historian tuntemiselle.”, kiitti arkkipiispa Leo.

Timo Lehtosen viimeisimmän teoksen julkistamisesta voi lukea tarkemmin sivuillamme julkistetusta uutisesta: Karjalan kadonneista pyhäköistä julkaistu kirja.

Lukija Timo Lehtonen haki kukat avustajansa saattelemana. Lehtonen on menettänyt näkökykynsä vuonna 2008.
Alidiakoni Timo Lehtonen haki kukat avustajansa saattelemana. Lehtonen on menettänyt näkökykynsä vuonna 2008.

Valtuutettu Anja Linströmille kirkkomme standaari

Arkkipiispa Leo myönsi seurakuntamme valtuuston jäsen Anja Lindströmille Suomen ortodoksisen kirkon standaarin kiitoksena rakkaudesta kirkkoamme kohtaan sekä sitoutuneisuudesta seurakunnan toimintaan.

Kirkon standaari luotiin aikanaan kirkon erityiseen käyttöön kiitoksen osoittamiseksi. Lindström on vasta toinen, joka saa tällaisen huomionosoituksen.

Lindström on tehnyt todella pitkän, useita vuosikymmeniä kestävän uran kirkkomme ja seurakuntamme lukuisissa luottamuselimissä. Hän on toiminut vuosituhannen vaihteesta lähtien pian 23 vuotta lähes tauotta joko seurakuntamme valtuustossa, neuvostossa tai kiinteistölautakunnassa. Lindström on ollut lukuisia kertoja Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokousedustaja tai kirkollishallituksen jäsen. Valamon ja Lintulan luostarien toimintaa tukevissa ystävä-yhdistyksissä hän on toiminut jo 90-luvulta lähtien, Järvenpään ystäväpiirissä vuodesta 1989. Hän on saanut lukuisia tunnustuksia työstään. Pyhän Karitsan Ritarikunnan 1. luokan ritarimerkin hän sai vuonna 2007. Helsingin ortodoksisen seurakunnan standaarin vuonna vuosituhannen vaihteessa. Lindströmin työstä Ystäväpiirin toiminnassa voi lukea tarkemmin tästä. 

Anja Lnidström ottamassa vastaan kirkon standaaria.
Anja Lnidström ottamassa vastaan kirkon standaaria.

Mitalit Lahden työntekijä Eeva Lehtiselle sekä Uspenskin katedraalin isännöitsijä Jukka Vehkaojalle

Arkkipiispa Leo myönsi Pyhän Karitsan ritarikunnan 1. luokan mitalit Lahden alueen pitkäaikaiselle työntekijälle Eeva Lehtiselle sekä Uspenskin katedraalin isännöitsijä Jukka Vehkaojalle.

Jumalanpalveluksessa myös muistettiin kukin liturgiassa lukijaksi vihittyä Anatoli Lappalaista.

Lukija Anatoli Lappalainen yhdessä perheensä kanssa.
Lukija Anatoli Lappalainen yhdessä perheensä kanssa kuvattuna jumalanpalveluksen päätteeksi.

Arkkipiispan osoittamat huomionosoitukset ja palkitsemiset voi katsoa jumalanpalveluksen taltioinnista alkaen kohdasta 2 tuntia ja 29 minuuttia. 

 


Korjaukset (29.5.):
Toisin kuin uutisessa aluksi luki, Pyhän Karitsan Ritarikunnan 1. luokan komentajamerkki ei ole korkein, vaan toiseksi korkein ritarikunnan kunniamerkeistä. Korkein on suurristin komentajamerkki. 

Timo Lehtonen on kirkolliselta vihkimykseltään alidiakoni, ei lukija. 

Lisäykset: 
Anja Lindströmin osalta tekstiä on täydennetty 30.5.

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset