Karjalan kadonneet kirkot ja tsasounat sisältää kaikkiaan 416 sivua kaikkiaan 300 kuvaa ja 60 piirrosta, joista suuri osa aiemmin julkaisematonta arkistomateriaalia.

28.4.2022

Alidiakoni Timo Lehtosen kirjoittama Karjalan kadonneet kirkot ja tsasounat teos julkistettiin tänään 28.4.

Vuosia seurakunnassamme alidiakonina, ja Kotikirkon isännöitsijänä toiminut, aktiiviseurakuntalainen ja tutkija Timo Lehtonen kertoi rakkaudestaan oman kirkon historiaan, pyhäkköihin ja kirkolliseen esineistöön.

Helsingin metropoliittasäätiön tukema työ on vaatinut kaikkiaan yli neljä vuotta, 9 000 työtuntia, avustajien apua ja yhteistyötä Venäjän arkiston kanssa.

Haminan piispa Sergei kiitti kirjanjulkistamistilaisuudessa Lehtosta tekemästään työstä Suomen ortodoksisen kirkon hyväksi.

– Kirjassa on paljon uutta tietoa. Myös omat juureni ovat Karjalassa. Tämä on todella merkittävä työ. On todella ihailtavaa, että olet saanut tämän aikaan, vieläpä näkövammaisena., kiitti piispa Sergei.

Timo Lehtonen menetti näkönsä vuonna 2008.

Piispa Sergei myös toi esille että nyt taisi olla myös viimeinen aikaikkuna vuosiin tehdä tällaista rajat ylittävää tutkimusta. Kirjan tutkimus rajautuu juuri luovutetun Karjalan alueen ortodoksisiin pyhäkköihin ja kaikkiaan 16 seurakuntaan. Kerätty materiaali arkistoidaan myös Ortodoksiseen kirkkomuseo Riisaan.

– Kirja on syntynyt rakkaudesta kirkkoihin, tiivisti Lehtonen kipinänsä tähän tutkimukseen.

Aiemmin Lehtonen on kirjoittanut vuonna 2015 julkaistun teoksen Vaienneet kellot sekä Viron apostoliset kirkot – Rovasti August Kaljukosken matkassa vuonna 2018.

Alidiakoni Timo Lehtonen vierailee Hyvän tuulen kahvilassa kertomassa tekemästään tutkimuksesta ja vastajulkaistusta kirjastaan torstaina 5.5. kello 13 seurakuntasalilla (Unioninkatu 39, sisäpiha). Hyvän tuulen kahvilan ovet avautuvat jo kello 12.

Karjalan kadonneet kirkot ja tsasounat kirjan tilaukset: timontieto.fi 

Alidiakoni Timo Lehtonen piti julkistamistilaisuudensa aikana lyhyen diaesityksen menetetyistä Karjalan pyhäköistä.
Alidiakoni Timo Lehtonen piti julkistamistilaisuudensa aikana lyhyen diaesityksen menetetyistä Karjalan pyhäköistä.
Teksti ja kuvat: Vlada Wahlstén
Kategoriat Ajankohtaista Uutiset