Kristinoppikoulun tapaaminen Kotikirkossa Helsingissä. Kuva: Niina-Maarit Rautamäki

2.7.2020

Koronaviruspandemian ja siitä johtuvien rajoitustoimien vuoksi seurakunnan 15-vuotiaille nuorille tarkoitetut kristinoppileirit järjesteltiin uudelleen, ja ensimmäiset monimuotokriparit käynnistyivät juhannuksen tienoilla.

– Saimme huhtikuun lopulla tiedon, että rajoitukset jatkuvat kirkossamme heinäkuun loppuun saakka, ja kristinoppileirejä on mahdollista järjestää aikaisintaan elokuussa tai syksyllä. Siinä sitten rupesimme siirtämään leirejä ja keksimään uusia tapoja järjestää kripareita, muistelee kasvatustyöntekijä Niina-Maarit Rautämäki.

Jotta mahdollisimman monella olisi  mahdollisuus osallistua tänä vuonna kristinoppikouluun, organisoitiin seurakunnan historian ensimmäinen monimuotokripari kesälle, ylimääräinen leiri elokuulle ennen koulujen alkua, kristinoppileiri syyslomalle sekä mahdollisuus osallistua kristinoppileiriin vuoden 2021 puolella.

– Poikkeusjärjestelyistä suosituimmaksi nousi syyslomaleiri, mutta myös monimuotokriparin on otettu hyvin vastaan. Ensimmäinen monimuotokripari aloitti juhannuksen jälkeen pienryhmätapaamisilla. Päivät sujuivat mukavasti ja ennen seuraavia livetapaamisia on tiedossa muutamia etätehtäviä, kertoo Rautamäki.

– Jos et vielä ole ilmoittautunut poikkeusjärjestelyihin, niin vielä ehdit. Elokuun leirillä Sikrenvaarassa on vielä tilaa!

Ilmoittautuminen kripareille tapahtuu täällä ilmoittautumislomakkeen kautta. 

Lisätietoa kripareista ja niiden poikkeusjärjestelyistä saa kasvatustyöntekijä Jaso Pössiltä (p. +358408258230, Jaso.possi@ort.fi) tai kasvatustyöntekijä Niina-Maarit Rautamäeltä (p. 0404842427, niina-maarit.rautamaki@ort.fi)

 


Kristinoppikoulu eli kripari on osa kirkon kasteopetusta ja on tarkoitettu käytäväksi sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta. Perinteisesti kripari käydään leirillä. Kriparilla tutustutaan oman uskon perusasioihin, ortodoksiseen elämäntapaan, leikitään, lauletaan ja saadaan elinikäisiä ystäviä. Kriparilla saa turvallisessa ympäristössä muiden nuorten ja työntekijöiden kanssa pohtia elämänarvoja, uskoa, eettisiä kysymyksiä ja etsiä omaa paikkaansa. Lisätietoa täältä. 

 

Aiemmin uutisoitu sivuillamme:

Kristinoppikoulua käydään kesällä poikkeusjärjestelyin – verkkotehtäviä, etätapaamisia ja syksyyn siirrettyjä leirejä (4.5.2020) 

 

Kategoriat Uutiset