27.11.2017

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kasvatustoimi toteuttaa kirkon tärkeää perustehtävää. Kasvatustoimen seurakunnan eri alueilla järjestämät avoimet kohtaamispaikat mahdollistavat toimintaan osallistumisen matalalla kynnyksellä. Seurakunnan kasvatustoimi esittäytyy osana seurakunnan 190-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa suojeluspyhänsä apostoli Andreaan päivänä 30. marraskuuta.

Toimintaa kaikenikäisille

Seurakunnan kasvatustoimi palvelee kaikkia ikäryhmiä koko seurakunnan alueella ja järjestää jäsenilleen ja kirkkoon liittyville kasteopetusta, tukee koulun uskontokasvatusta sekä perheiden kristillistä kasvatustyötä. Kristinoppileirit, perhemuskarit, esikoululaisten päiväleirit, kummikoulu, ortodoksiakerhot ja raamattupiirit ovat vain esimerkkejä kasvatustoimen ylläpitämästä monipuolisesta toiminnasta.

Kohtaamisia ja vertaistukea

Seurakunnan kasvatustoimi mahdollistaa vertaistuen ja luontevia tapoja kohdata erilaiset ihmiset osana yhteisöä. Tärkeimpiä toimintamuotoja ovat kerhot, leirit ja erilaiset tapahtumat. Kerhoihin ja muuhun toimintaan osallistuminen ei usein edellytä seurakunnan jäsenyyttä tai ennakkotietoja, vaan kaikki kutsutaan mukaan osallistumaan ja tutustumaan ortodoksiseen uskoon ja elämään.

Avoimien ovien päivä

Helsingissä järjestettävän kasvatustoimen avoimien ovien päivänä tapaat seurakunnan kasvatustyöntekijöitä ja pääset tutustumaan kasvatustoimen käytännön työhön 30. marraskuuta.

Päivä alkaa Pyhän Kolminaisuuden kirkossa (Unioninkatu 31) klo 9 toimitettavalla liturgialla ja päättyy Kotikirkossa (Liisankatu 29 A, 4. krs) klo 17 alkaen toimitettavaan ehtoopalvelukseen.

Tutustu seurakunnan eri ikäryhmille suunnattuun toimintaan verkkosivujen Tule mukaan -osiossa.

Kuva: Laura Karlin