Uspenskin katedraalin temppelijuhlan ikoni, Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen ikoni analogilla. Kuva: Tiina Ryynänen.

14.8.2020

 

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo lähettää videoidun tervehdyksen Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlan kynnyksellä. Tervehdys on julkaistu Suomen ortodoksisen kirkon YouTube-kanavalla.

Koronavastaiset rajoitukset tehty meidän kaikkien hyväksi

Tervehdyksensä alussa arkkipiispa Leo muistuttaa koronaviruspandemian vastaisesta taistelusta ja sen merkityksestä meille kaikille.

”Joudumme edelleen ottamaan koronavirustartunnan uhan huomioon niin arjessa kuin juhlassakin. Kirkkomme on sitoutunut suojelemaan sekä kirkkokansan että kirkon työntekijöiden henkeä ja terveyttä erilaisilla turvatoimilla.”

”Kaikki tämä tehdään, että seurakuntien toimintaan olisi mahdollisimman turvallista osallistua myös tässä poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa me totisesti kaipaamme hengellistä iloa ja vahvistusta.”

 

Päivän evankeliumin Martta kuvastaa kirkkoa tässä ajassa, Maria ikuisuudessa

15.8. kirkoissamme luetaan evankeliumin kohta kahdesta sisaruksesta, Martasta ja Mariasta.  (Luuk. 10:38–42, 11:27–28.) 

”Päivän evankeliumissa huomiomme keskittyy sisaruksiin, joista toinen keskittyy arkisiin askareisiin, kun taas toinen halusi kuunnella Jumalan sanaa.”

”Kuunteleminen on evankelista Luukkaalle keskeinen termi, joka kuvastaa oikeanlaista suhdetta Jumalaan. Asettumalla hyvään osaan, kuuntelemaan Kristusta, Maria antaa esimerkin siitä, miten Vapahtajamme seuraajan tulee toimia.”

”Siinä, missä Martta kuvaa Kirkkoa tässä ajassa, jossa sillä on paljon tekemistä ja jolta odotetaan rakkauden tekoja, kuvaa Maria puolestaan Kirkkoa ikuisessa elämässä, jolloin sen hyvää osaa ei oteta koskaan pois.”

 

Vietämme Neitsyt Marian ylösnousemuksen juhlaa

Arkkipiispa Leo osoittaa tervehdyksessään monia yhtymäkohtiamme Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen ja Herramme Jeesuksen Kristuksen pääsiäisen välillä.

”Tämä ei ole ainoastaan Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhla, vaan Neitsyt Marian ylösnousemuksensa juhla.”

”Meille ortodokseille Maria on kristityn täydellinen esikuva, jolle kannamme aina rukouksemme. Hän kuuntelee ja lohduttaa. Hän on täydellinen Kirkon ikoni. Hän kuvastaa ja mallintaa täydellisti kristillistä elämää. Tätä me siis juhlistamme tänään: juhlistamme kaikkea, mitä hän (Neitsyt Maria) oli, ja mitä Hän meille on.”

Arkkipiispa Leon videotervehdyksen voi katsoa kokonaisuudessaan tästä.

Uspenskin katedraalin, Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kirkon praasniekkaa eli temppelijuhlaa vietetään 14.-16.8. Katso juhlan ohjelma sekä katedraalin esittelyvideo täältä.

 

Koronapandemian vuoksi Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo ei osallistu praasniekkapalveluksiin Uspenskin katedraalissa, vaan tiivistää juhlan sanoman oheiseen videotervehdykseen.

Kategoriat Uutiset