Helsingin, Hämeenlinnan ja Lahden seurakuntien virallisen yhdistymisen on määrä tapahtua vuoden 2021 alusta lukien. Kuva: Vlada Wahlstén

9.1.2020

Helsingin, Hämeenlinnan ja Lahden ortodoksisen seurakunnan yhdistymisjuhlaa vietetään sunnuntaina 2. helmikuuta 2020 Uspenskin katedraalissa. Kyseinen ajankohta on kaksinkertainen juhlapäivä, sillä samana päivänä vietämme Herramme Jeesuksen Kristuksen temppeliintuomista.

Yhdistymisjuhla alkaa liturgialla kello 10, jonka jälkeen tarjotaan kakkua ja kahvia kaikille seurakuntien jäsenille. Yhdistymisjuhlan esiintymisosuuden avaa Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Tilausuudessa konsertoi muun muassa jo aikaisemminkin suosiota niittänyt Uspenie-kvartetti.

Jumalanpalvelus striimataan Suomen ortodoksisen kirkon kotisivuille.

Jo nyt paljon yhteistyötä

Monet saattavat hämmästellä, kuinka yhdistymistä juhlitaan jo nyt, vaikka virallisen yhdistymisen on määrä tapahtua vuoden 2021 alusta lukien. Käytännössä kaikki kolme seurakuntaa ovat alkaneet tiivistää yhteistyötään jo yhdistymispäätöksestä lähtien, ja samaa suuntaa seurataan myös vuoden 2020 aikana.

Konkreettisina esimerkkeinä seurakuntien kehittyvästä yhteistyöstä on vaikkapa se, että Hämeenlinnan ja Lahden seurakuntien nuorilla on mahdollisuus osallistua Helsingin ortodoksisen seurakunnan kripareille. Lisäksi Lahden ja Hämeenlinnan seurakuntien jäsenet ovat jo voineet osallistua myös aikuisten toimintaan. Viime syksyn kummikoulussa ja ikonimaalausleirillä oli osallistujia molemmista edellä mainituista seurakunnista.

Alkaneen vuoden alusta Helsingin ortodoksinen seurakunta koordinoi kaikkien kolmen seurakunnan ikonimaalauskerhoja, ts. kaikki ilmoittautumiset kevään ryhmiin on hoidettu Helsingistä. Kaikkien kolmen seurakunnan alueiden ortodoksisen uskonnon opettajat ovat olleet jo syksystä 2019 lähtien samalla postituslistalla opetuksen ajankohtaisia asioita ja kouluyhteistyötä koskien.

Yhteistyötä vahvistetaan edelleen työyhteisöpäivillä kuluvan vuoden aikana. Työyhteisöpäivillä on tarkoitus miettiä lisää konkreettisia yhteistyön muotoja ja tapoja kehittää niitä edelleen. Viimeisin työyhteisöpäivä järjestettiin 29. tammikuuta seurakuntasalilla Helsingissä.

Artikkelia päivitetty päivämäärien osalta 31.1.2020 klo 12:25 ja lisätty tieto striimauksesta klo 13:18.

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset