Normaalioloissa virpovitsat on ollut tapana siunata palmusunnuntaita edeltävänä päivänä vigiliassa. Kuva Uspenskin katedraalista menneiltä vuosilta.

30.3.2020

Sunnuntaina 5.4. vietämme palmusunnuntaita, jolloin muistamme Kristuksen ratsastamista Jerusalemiin.

Tänä vuonna virpomisvitsojen siunaaminen ja virpominen vaativat erikoisjärjestelyjä, sillä kaikkien tulisi välttää perheen ulkopuolisia lähikontakteja.

Virpovitsojen siunaaminen poikkeusoloissa

Vaikka jumalanpalvelukset toimitetaan tällä hetkellä suljetuin ovin, niitä voi seurata suoratoistona Internetin välityksellä.

– Tänä vuonna voimme tehdä poikkeuksen, eikä vitsoja tarvitse tuoda kirkkoon. Vitsat voi sijoittaa kotona ikonin äärelle ja seurata suoratoistona Uspenskin katedraalin tai muiden pyhäkköjen jumalanpalvelusta. Kotona voi myös lukea rukouksen virpovitsojen siunaamiseksi, ohjeistaa Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran sijainen Mikael Sundkvist.

– Jos kuitenkin toivoo, että virpovitsat siunataan kirkossa, voi nimikoidut virpovitsat tuoda kirkon ovien eteen sijoitettuun astiaan. Tällöin tulee kuitenkin huolehtia, ettei kirkon eteen pääse muodostumaan ruuhkaa, muistuttaa isä Mikael.

Ainakin Uspenskin katedraalin eteen sijoitetaan erillinen astia virpovitsoja varten perjantaina 3.4. ja lauantaina 4.4. Perjantaina tuodut virpovitsat siunataan lauantaina aamulla liturgiassa, ja ne voi noutaa kello 12-15 välisenä aikana. Tuona aikana astiaan voi tuoda myös uusia virpovitsoja, jotka siunataan lauantain vigiliassa kello 17 alkaen.

Samanlaista käytäntöä sovelletaan muissakin seurakuntamme pyhäköissä, joissa toimitetaan lauantaina jumalanpalveluksia.

Näin virvot turvallisesti

Kirkkoherran sijainen rohkaisee kuitenkin kaikkia muistamaan poikkeusolojen rajoituksien tarkoitus.

– Rajoituksien tarkoituksena on suojella terveyttämme, muistuttaa isä Mikael.

Suomen ortodoksisen kirkon sivuilta löytyy monia vinkkejä, kuinka virpominen onnistuu pandemian aikana: virpoa voi virtuaalisesti sosiaalisen median ja videon välityksellä, virpomisesta voi tehdä postitettavan kortin tai virpovitsan voi toimittaa erikseen tervehdyksellä varustettuna virvottavan ovelle.

Rukous virpovitsojen siunaamiseksi

Herra, meidän Jumalamme, jonka istuinta kerubit kannattavat.

Sinä olet ainoalle Pojallesi, Herrallemme Jeesukselle Kristukselle, antanut voiman ja lähettänyt hänet pelastamaan ristinkärsimyksillään, hautaan laskeutumisellaan ja kuolleista nousemisellaan maailman.

Kun Hän ratsasti Jerusalemiin kärsimään vapaaehtoisesti , niin pimeydessä ja kuoleman varjon maassa asuva kansa otti käsiinsä palmunoksia, voitonmerkkejä, edeltä kuvaten ylösnousemusta.

Tätä esimerkkiä noudattaen mekin olemme ottaneet käsiimme pajunoksia. Ja niin kuin kansanjoukot ja lapset tervehtivät Sinua hoosiannahuudoin, niin mekin veisaamme kiitosta tullaksemme otollisiksi saavuttamaan pääsiäisjuhlan, ylösnousemuksen kunnian Kristuksessa Jeesuksessa.

Sillä hänen kanssaan ja kaikkein pyhimmän, hyvän ja eläväksi tekevän Henkesi kanssa Sinä olet kiitetty nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Amen

 

Teksti ja kuvituskuva: Vlada Wahlstén /Helsingin ortodoksinen seurakunta

Kategoriat Uutiset