Vapaaehtoistyö voi olla esimerkiksi virpovitsojen koristelua, mutta myös paljon muuta.

16.10.2019

Vapaaehtoistyön tueksi suunnattu verkkokoulutusmateriaali julkaistaan 15. marraskuuta pidettävässä seminaarissa Helsingin ortodoksisen seurakunnan seurakuntasalilla.

Kolmen koulutusvideon sarja on määrä sijoittaa Helsingin ortodoksisen seurakunnan verkkosivuille Tule mukaan –osion alle, mistä löytyy muun muassa vapaaehtoistoimintaan liittyvä nettitietopankki.

Koulutusvideoiden sarjaan sisältyy tehtäviä, joita voi tehdä videon katselun ohessa.

Verkkokoulutusmateriaalit on tuotettu yhteistyössä Lappeenrannan, Lahden ja Turun seurakuntien kanssa, ja niiden tuottamiseen on saatu kirkon hankeavustusta. Verkkokoulutusmateriaalien tavoitteena on paitsi tukea vapaaehtoistoimintaa seurakunnissa, myös tarjota tietoa ja pohdinnan aiheita vapaaehtoistoiminnan järjestämiseksi.

Vapaaehtoistoiminnan digihankkeen loppuseminaari alkaa kello 11:00 kevyellä lounastarjoilulla ja kahvilla. Tämän jälkeen vapaaehtoistyön koordinaattori ja hankevastaava Kristiina Aminoff kertoo yhteishankkeesta, jonka tavoitteena on ollut vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja – palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta.

Ideat ja kokemukset jakoon

Seminaarissa saavat puheenvuoron myös Suomen ortodoksisen kirkon tiedottaja Maria Hattunen, Lahden ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Jonas Bergenstad ja vapaaehtoinen Mari Mattila Turun ortodoksisesta seurakunnasta. He käsittelevät yhteisen työn merkityksiä.

Tilaisuudessa katsellaan myös videoesitys kahdesta ensimmäisestä koulutuspaketista. Lopuksi käydään yhteistä keskustelua vapaaehtoistoiminnasta.

Jo tällä hetkellä Helsingin ortodoksisen seurakunnan verkkosivuilta löytyy tietoa vapaaehtoistoiminnan eri muodoista sekä siitä, miten vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua.

Lisäksi vapaaehtoisten koulutukseen liittyen työn alla on myös kirkon sähköpostitunnuksilla toimiva OneDrive-alusta. Alustalle perustetaan koulutuskansio, minne ladataan videolla esiintyneet tehtävät. Kansio ja tiedostot ovat kaikille avoimia siten, että kansiossa olevia tehtäviä voi tehdä eri seurakunnissa ajasta ja paikasta riippumatta.

OneDrive-alustan kansio ja tiedostot ovat kaikille avoimia siten, että tehtäviä voi tehdä eri seurakunnissa ajasta ja paikasta riippumatta. Tarkoituksena on niin ikään, että vapaaehtoistyöstä kiinnostuneet ja sitä tekevät voivat muokata kansion sisältöä. Tällä tavoin osallistujat pääsevät tarkastelemaan toistensa vastauksia ja jakamaan ideoita keskenään.

Osoite: Helsingin ortodoksisen seurakunnan seurakuntasali, Unioninkatu 39 (sisäpiha)

Ilmoittautumiset 4.11.mennessä: Milja Sarlin, milja.sarlin@ort.fi tai puh. (09) 8564 6106, 040 353 7948

Kategoriat Uutiset