Pääsymaksulaite tervehtii kävijää kirkkosalissa lähellä sisäänkäyntiä. Kuva: Vlada Wahlsten

14.11.2023

Suomen ortodoksisen kirkon ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan pääkirkkoon Uspenskin katedraalin on tiistaina 14. marraskuuta asennettu maksupäätteet kirkon vapaaehtoista sisäänpääsymaksua varten.

Vapaaehtoisen sisäänpääsymaksu on käytännössä lahjoitus kirkon kunnostamiseen. Maksun voi suorittaa maksukortilla tai lähimaksulla ja summaksi voi valita näytöllä olevista vaihtoehdoista, jotka ovat 5 euroa, 10 euroa tai 15 euroa. Käteismaksun voi maksaa kirkon sivuoven vieressä olevaan lippaaseen.

Helsingin ortodoksinen seurakunta pitää maksun vapaaehtoisena ainakin toistaiseksi. Kyseessä on kokeilujakso, jonka aikana seurakunta kerää palautetta ja asiakkaiden kokemuksia laitteen käytöstä ja vapaaehtoisesta pääsymaksusta. Vapaaehtoisuuteen perustuvan maksun toivotaan tuovan tarvittavaa lisärahoitusta Uspenskin katedraalin kunnostamiseen.

”Katedraalin kävijöillä on nyt mahdollisuus kiittää käynnistään osallistumalla kirkon kunnostamiseen ja osaltaan huolehtia siitä, että 155 vuotias katedraali säilyy myös tuleville sukupolville.”, korostaa Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen.

Uspenskin katedraali on yksi Helsingin päänähtävyyksiä ja suosituimpia turistikohteita. Joidenkin arvioiden mukaan katedraalissa vierailee vuosittain jopa puoli miljoonaa kävijää.

Uspenskin katedraalissa toteutetaan parhaillaan mittavia korjauksia, joista merkittävimpänä monivuotinen ikonostaasin konservointi. Vapaaehtoisella sisäänpääsymaksulla kerätyt lahjoitukset tullaan käyttämään ensisijaisesti juuri ikonostaasin eli kirkkosalin ja alttarin yhdistävän kuvaseinän kunnostamiseen.  Vuonna 2018 aloitettu konservointi on edennyt yli puolen välin ja sen on määrä valmistua vuonna 2026. Ikonostaasin näkyvimmät korjaukset toteutettiin viime vuoden marraskuussa, kun ikonostaasin ylhäällä oleva kultainen risti restauroitiin ja palautettiin alkuperäiseen asuun poistamalla 1960-luvulla lisätyt sähkölamput.

Uspenskin katedraali vihittiin käyttöön 1868. Kirkko on pyhitetty Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen – uspenien – muistolle.

Lue lisää Uspenskin katedraalin ikonostaasin konservoinnista ja katedraalin historiasta katedraalin sivuilla: www.uspenski.fi 

Uspenskin katedraalin kirkkosali. Kuva: Joel Eklöv


Teksti: Vlada Wahlsten

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset