Isä Aleksander Zanemonets (vas.) ja seurakuntamme kirkkoherra Markku Salminen kuvattuna Kotikirkossa Helsingissä. Kuva: Joel Eklöv

27.12.2022

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen allekirjoitti isä Aleksander Zanemonetsin kanssa kolmen kuukauden määräaikaisen sopimuksen. Nykyinen isä Aleksanderin työsopimus on ollut vuoden loppuun saakka. Nyt seurakunnan kanssa tekemän sopimuksen myötä työt jatkuvat enstisellään maaliskuun loppuun saakka.

Ukrainan pakolaisten parissa toimivan papin tehtävä täytetään myöhemmin pidemmäksi ajaksi. Tehtävän julistaa hakuun Helsingin hiippakunnan piispa.

Kirkolliskokous on varannut keskusrahaston talousarviossa määrärahan Ukrainan pakolaisten parissa toimivan papin palkkaamiseen. Lisäksi kirkkolliskokous on päättänyt, että palkattavan papin sijoituspaikkana on Helsingin seurakunnan alue, vaikka työkenttänä on koko Suomen alue. Tätä on perusteltu sillä, että matkustaminen on helpointa pääkaupungista käsin. Lisäksi Uudellamaalla asuu merkittävä osa ukrainalaisista pakolaisista.  Kukin seurakunta kuitenkin vastaa papin matkakuluista  Helsingistä kyseisen seurakunnan alueelle.

Isä Aleksander on hoitanut valtakunnallista ukraianlaisten pakolaisten parissa toimivan papin tehtävää jo touko-kesäkuusta lähtien. Toimen sijoituspaikkaan on kuitenkin tullut matkan varrella muutoksia, eikä isä Aleksander ole ollut virallisesti seurakuntamme työntekijöitä. Tästä huolimatta isä Aleksander on tehnyt tiivistä yhteistyötä seurakuntamme venäjänkielisestä seurakuntatyöstä vastaavan papin, rovasti Heikki Huttusen kanssa ja palvellut seurakuntamme eri alueilla.

 

 

 

 

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset