Nahkurinkadun kirkko ja Metsolan tsasouna yhdistävät Lohjan seudun ortodoksiyhteisön.

11.11.2019

Lohjan Karjalan valistajille pyhitetyn kirkon praasniekkaa vietettiin 2.-3.11. kirkkoherra Markku Salmisen johdolla.  Juhlan perinteeseen kuuluu Lohjalla myös ekumeeninen osuus. Juhlapäivän vedenpyhityksen ja liturgian jälkeen Pyhän Laurin kirkon vieressä sijaitsevalla Karjalaan jääneiden muistomerkillä toimitetaan litania yhdessä Lohjan evankelis-luterilaisen seurakunnan kanssa. Samoin käydään kunnioittamassa ­Unohdettujen vainajien muistomerkkiä.
Litanian jälkeen on yleensä pidetty seurakuntien  yhteinen Karjala-juhla. Tänä vuonna ortodoksit kokoontuivat kuitenkin omaan, Lohjan seudun (ennen Länsi-Uudenmaan) ortodoksien 30-vuotisjuhlaan kirkolle Nahkurinkadulle.  Yhdistys rekisteröitiin 1989, kun aktiiviset seurakuntalaiset ryhtyivät rakentamaan omaa tsasounaa Metsolaan.

Kaikkien pyhien tsasouna  ja Nahkurinkadun kirkko yhdistävät tänäänkin  Lohjan seudun ortodoksiyhteisön.
Isä Markku toi juhlaan seurakunnan tervehdyksen, kun taas yhdistyksen mennyttä taivalta ja tulevaa roolia valottivat puheenvuoroissaan isä Kalevi Kasala, diakoni Seppo Pesonen ja yhdistyksen puheenjohtaja Urpo Uotila. Musiikista vastasi kanttori Matti Jyrkinen ja kirkkokuoro.
Juhlaan osallistui noin 40 seurakuntalaista. Nahkurinkadulla on syksyn ajan esillä yhdistyksen toimivuosista kertovat leike- ja valokuvanäyttely.

Teksti: Anne Uotila, kuvat: Rose-Marie Fomin-Santos

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset