Tuore ylioppilas Siiri Klubb. Kuva: Kristiina Klubb

30.5.2020

Poikkeusoloissa valmistumisessa Siiri Klubbille eniten stressiä aiheutti reaaliaineiden kirjoituksien aikaistaminen viikolla.

– Onneksi olin kirjoittanut osan aineista jo vuosi sitten keväällä ja viime syksynä. Nyt kirjoitin reaaliaineiden kokeessa vain uskonnon.

Loppujen lopuksi kokeen aikaistaminen ei vaikuttanut lopputulokseen, ja Siiri kirjoitti ortodoksisesta uskonnosta laudaturin.

– Olen aina ollut todella kiinnostunut uskonnosta. Se oli minulla ylimääräisenä reaaliaineena. Minulla on koulun ulkopuolelta paljon tietoa ja käytännön kokemusta ortodoksisesta uskonnosta. Olen ollut lapsesta saakka seurakunnan toiminnassa mukana: kasvatuksen kerhoissa, leireillä ja myöhemmin myös töissä kerho-ohjaajana, leiriohjaajana. Olen ollut myös mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia.

Kaikkien muiden valmistuneiden tavoin myös Klubbin perheessä valkolakkia juhlitaan lauantaina 30.5. etänä. Ylioppilaiden etälakituksen jälkeen Kallion lukion ylioppilaat saavat käydä hakemassa todistuksensa koululta.

– Meillä on pieni pikni perheeni ja muutaman ystäväni kanssa. Olemme ulkona ja pidämme turvavälit. Varsinaiset lakkiaiset siirtyivät elokuun loppuun, joten myös omat juhlani ovat vasta silloin.

Tulevaisuuden suunnitelmat ovat jo selkiytyneet. Klubb lähtee Itä-Suomen yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä. Tuleva muutto hieman jännittää ikänsä Helsingissä asunutta ylioppilasta.

– Tämä tulee olemaan suuri elämänmuutos minulle. Uskon kaiken menevän kuitenkin hyvin. On mielenkiintoista nähdä, minkälaista elämä on Suomessa muualla. Aion kuitenkin jatkaa leiriohjaajana, vaikka Helsingistä lähdenkin.

Klubb on otettu siitä, että seurakunta muistaa vastavalmistuneita poikkeusoloissakin.

– Mukava nähdä, että meitä muistetaan, vaikka emme pääsekään tapaamaan kasvokkain.

Seurakunnan kaikille valmistuneille suunnattu onnitteluvideo on katsottavissa seurakunnan YouTube-kanavalla 30.5. kello 12 alkaen.

Kategoriat Uutiset