Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkon praasniekkaa vietettiin 9. elokuuta.

10.8.2018

Espoon Tapiolassa juhlittiin 9. elokuuta Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkon 20-vuotispraasniekkaa. Juhlan aattona kirkossa toimitettiin ehtoopalvelus ja vedenpyhitys, ja varsinaisena juhlapäivänä vuorossa oli aamupalvelus ja liturgia. Liturgian toimitti rovasti Heikki Huttunen yhdessä muun papiston kanssa.

Tapiolan kirkkokuoron kanssa palveluksessa lauloi romanialainen Anima Fratres -kvartetti, joka oli saapunut Suomeen jo muutamaa päivää aiemmin Pyhä laulu – Sacred song -kirkkolaulupäiville.

Seurakuntalaisten toiveesta kirkko pyhitettiin aikoinaan Pyhittäjä Herman Alaskalaisen muistolle.

– On monien toiveitten, rukousten ja haaveiden täyttymys, että tämä kirkko rakennettiin ja pyhitettiin Herman Alaskalaiselle. Täällä Tapiolassa ensimmäinen starosta Kirill Gluschkoff oli sitä mieltä, että Herman yhdistää hyvällä tavalla Valamon, Alaskan ja myös nykyisen Suomen ja Yhdysvaltojen maallistuneet yhteiskunnat, joissa on prosentuaalisesti suunnilleen sama määrä ortodokseja, sanoi isä Heikki Huttunen liturgiassa pitämässään puheessa.

Espoon ortodoksit ry:llä oli merkittävä vaikutus siihen, että kaupunkiin saatiin oma ortodoksinen kirkko. Se rakennettiin vuosina 1997–98. Kirkon on vihkinyt silloinen Helsingin metropoliitta Leo lokakuussa 1998.

Pyhäkön on suunnitellut arkkitehti Paul Hesse, ja sen bysanttilaistyyppiset seinämaalaukset on toteuttanut ikonimaalari Alexander Wikström. Maalaustyöt käynnistyivät kesällä 1999 ja valmistuivat yhdeksän vuoden päästä kesällä 2008 kirkon kymmenvuotisjuhliin.

Ikonostaasin ikonit on maalannut ikonimaalari Ulla Vaajakallio. Hänet palkittiin juhlapäivän liturgian yhteydessä Pyhän Karitsan ritarikunnan kunniamerkillä. Lisäksi liturgiassa palkittiin kunniamerkillä tarmokas seurakunta-aktiivi Marketta Piiroinen, joka vastaa Tapiolassa usein mm. kirkkokahvien järjestelyistä.

Juhlapäivän ohjelmaan kuului herkullisista pöydän antimista nauttimista, rupattelua kahvipöydässä sekä musiikkia. Lisäksi isä Heikki esitteli Ulla Vaajakallion maalaamaa ikonia Herman Alaskalaisesta ja kertasi Pyhittäjä Hermanin elämän vaiheita juhlaväelle.

Teksti ja kuvat: Saara Kallio

Arkkipiispa Leo muisti Marketta Piiroista (vas.) ja Ulla Vaajakalliota praasniekan yhteydessä kunniamerkein.

Rovasti Heikki Huttunen kertasi kirkkokahveilla Pyhittäjä Herman Alaskalaisen elämän vaiheita juhlaväelle.

 

Kategoriat Ajankohtaista