Kirkonkello valetaan ikivanhoja menetelmiä käyttäen.

6.4.2021

Kirkkaalla viikolla pyhäkköjen kellot kilkattavat ylösnousemuksen ilosanomaa. Nyt kirkonkellojen riemukkaalla kilinällä on vielä suurempi merkitys, kun emme koronarajoitusten vuoksi pääse kirkkoon. Ennen kuin kello päätyy kirkon kellotorniin, sen taustalla on melkoinen määrä työtä.

Heikki Pentikäinen valaa työkseen muun muassa kirkonkelloja. Hän opettaa Valamon luostarissa suosituilla taidevalukursseilla. Tämän vuoden kurssikin on jo loppuun varattu.

– Taide- ja kellonvalukurssit ovat olleet alusta alkaen suosittuja. Kurssi täyttyy heti, kun ilmoitamme siitä. Otamme kuitenkin ilmoittautuneita varasijoille.

Lapsuus valimon valossa

Pentikäinen arvelee innostuneensa valutöistä verenperintönä. Hänen isänsä oli Karjalan evakko. Sodan jälkeen alkoi ankarien sotakorvausten maksu ja Pentikäisen isä työskenteli Valmetilla Jyväskylän valimolla koko ikänsä valurina. Perheen kotiosoitekin oli osuvasti Valajankatu.

Heikki Pentikäisen lapsuus ja nuoruus meni valimon ääniä kuunnellessa ja noenmustia työmiehiä ihmetellessä. Hän kertoo, että talviöinä koko tienoo oli kuin maaliskuisen kevätauringon kirkastama isojen valujen loistaessa valimon ikkunoista.

– Valut olivat suuria valtamerilaivojen kampiakseleita, paperikoneiden teloja ja 11-metrisiä veistoksenomaisia möhkäleitä, joiden seassa me pikkupoikina sitten leikimme varastojen liepeillä. Silloin ajattelin, että minäkin teen joskus tuollaisia ”murikoita.”

Valurit saivat vapaa-aikanaan tehdä niin sanottuja firaabelitöitä itselleen ja muulle tehtaan henkilökunnalle. Näin syntyi taidevaluja ja kuvanveistoa.

– Vapaa-aikana tehtiin veistoksia pronssista. Patsaita ja tarve-esineitä, kattokruunuja, kynttilänjalkoja, tuhkakuppeja ja niin edelleen. Näistä keskusteltiin kotona illat pitkät. Tietoa tuli suoraan mestareilta, kiinnostukseni kasvoi ja erilaisilta kursseilta hankin myöhemmin lisätietoa, ja perustin oman ateljeen.

Kello syntyy kärsivällisyydellä

Kirkonkellon valmistus on monivaiheinen matka. Työhön menee keskimäärin noin 80 tuntia kellon koosta ja siihen tulevista koristeluista riippuen.

– Ensin tehdään savesta malli 1:1 ja siitä otetaan kipsimalli, josta taas otetaan vahamalli. Vahamalliin lisätään kaikki koristelutekstit, logot ynnä muut kuviot. Tehdään siis se täydellinen muoto, joka kellosta pitää tulla.

Näiden työvaiheiden jälkeen vaha massataan tulenkestävällä seoksella, jossa on sopivassa suhteessa vettä, kipsiä ja kvartsihiekkaa. Sitten muotti hehkutetaan muotinpolttouunissa, jolloin vaha haihtuu pois, ja jäljelle jää valettavan kellon muoto negatiivina. Hehkutettu ja jäähtynyt muotti täytetään sulalla pronssilla, muotit puretaan hiekasta ja lopuksi kellot viimeistellään.

Mikä takaa kelloille hyvän soinnin?

– Pronssikellon valantaan on perehdyttävä ja tiedettävä sen salaisuudet. Valamme kelloja ikivanhoja menetelmiä käyttäen. Tietysti on lähdettävä liikkeelle metallin valinnasta ja käytettävä kellopronssia.

– Palkitsevinta työssäni ovat tyytyväiset kurssilaiset. Heidän uskonsa luovuuteen ja onnistumiseen antaa aina parasta virtaa ja palautetta valurille, Heikki Pentikäinen sanoo.

Eräs Pentikäisen opetusuran ikimuistoisimpia hetkiä oli, kun arkkipiispa Leo osallistui Valamon kurssille.

– Esipaimen Leo tuli kellonvalantakurssille ja valoi pronssikellon Tverin Karjalaan. Siellä se soi nyt kauniisti.

Pentikäisen kelloja soi mm. Heinävedellä Valamon luostarin vanhan kirkon kellotornissa, Venäjällä, Ruotsissa, Englannissa ja Israelissa. Nyt hänellä on työn alla Valamon luostarissa metalli-ikonien ja ristien valaminen. Niitä tehdään talkootyönä.

– Voin olla onnellinen, kun olen saanut oppia mestarien opastuksessa kaikki työvaiheet alkaen savesta aina metallin patinoimiseen asti. Lisäksi olen saanut kehitellä omia ideoitani taidevalannassa, summaa Pentikäinen uraansa.

Teksti: Saara Kallio Kuvat: Heikki Pentikäinen ja Irene Pentikäinen

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 3/21.

Kategoriat Ortodoksiviesti