20.5.2019

Huhtikuun kokouksessaan kirkollishallitus päätti, että Hämeenlinnan ja Lahden seurakuntien liittämistä Helsinkiin valmistellaan. Päätös on osa Suomen ortodoksisessa kirkossa meneillään olevaa laajaa hallinnonuudistusta, jonka tavoitteena on turvata seurakuntien taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset sekä seurakuntien jäsenten alueelliset palvelut.

Helsingin seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen vieraili Hämeenlinnassa sunnuntaina 19. toukokuuta. Tapaamisessa seurakuntalaisten kanssa keskusteltiin hallinnonuudistukseen ja seurakuntajakoon liittyvistä asioista vapaamuotoisesti kirkkokahvien merkeissä. Tulevana sunnuntaina 26. toukokuuta kirkkoherra suuntaa kohti Lahtea, jossa on myös tarkoitus pitää samanlainen epävirallinen keskustelutilaisuus aiheesta.

Kaikki kolme seurakuntaa saivat uudistusta koskevan lausuntopyynnön toukokuussa. Helsingin seurakunnanneuvosto käsittelee yhdistymiseen liittyvien neuvottelujen aloittamista kokouksessaan 6. kesäkuuta. Seurakunnanvaltuusto linjaa kantansa ja antaa lausunnon kirkollishallitukselle ylimääräisessä kokouksessaan 18. kesäkuuta.

Lausunnot seurakuntajaosta lähetetään kirkollishallitukselle kesäkuun loppuun mennessä ja päätös asiasta tehdään syksyllä. Hämeenlinna ja Lahti toivovat molemmat, että neuvottelut yhdistymisestä Helsingin kanssa aloitettaisiin pian.

Tavoitteena on kaikkien kolmen seurakunnan osalta keventää hallintoa ja ohjata resursseja seurakuntalaisten palveluihin. Toimintakulttuurin muutoksessa tavoite on tukea paikallisyhteisöjä sekä seurakuntatyöhön ja palveluihin liittyvää keskustelua.

Lue lisää

Kirkollishallitus päätti uudesta seurakuntajaosta

Päätöksenteko ja hallinto Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa

Kuva: Helsingin ortodoksinen seurakunta

Kategoriat Uutiset