Kuva: Dimitri Tolonen

23.11.2021

Helsingin ortodoksisen seurakunnan seurakunnanneuvosto kokoontui 18.11.2021 Teams-kokouksena. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja on luettavissa tältä sivulta. Seurakunnanneuvoston puheenjohtajana toimii Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen.

Seurakunnanneuvosto päätti myöntää esityksen mukaisesti seurakunnan hautausmaan kausityöntekijöiden tehtävät avattaviksi ja haettaviksi kesäkaudelle 2022. Helsingin ortodoksisen seurakunnan hautausmaalle Helsingin Lapinlahdessa tarvitaan huhti-syyskuun 2022 ajaksi seitsemän työntekijää eripituisiin työsuhteisiin. Työsuhteista kolme on kestoltaan yli kolme kuukautta, joten ne tuodaan vuoden 2022 ensimmäiseen neuvoston kokoukseen hyväksyttäväksi. 

Lisäksi neuvosto päätti kokouksessa, että kasvatustyöntekijän rekrytoiminen uusitaan tammikuussa 2022 kasvatustoimen esimiehen Kristiina Aminoffin esityksen mukaisesti. Neuvosto tulee tarkastelemaan valtuuston vuodelle 2022 hyväksymää budjettia suhteessa kasvatustyöhön ja sen resursseihin seuraavassa kokouksessaan. 

Seurakunnanneuvoston seuraava kokous pidetään torstaina 9.12.2021 klo 17.00.

Teksti: Anu Miller

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset