Rovasti Viktor Porokara kuvattuna vuonna 2014. Kuva: Vlada Wahlsten

23.9.2023

Rovasti Viktor Porokara siirtyi ajasta ikuisuuteen varhain aamulla 23. syyskuuta. Herra kutsui isä Viktorin luokseen 79 vuoden iässä. 

Rovasti Viktor Porokara toimi vuosikymmeniä Helsingin ortodoksisen seurakunnan pappina. Hän oli Järvenpään kirkon pappi vuodesta 1981 saakka aina eläkkeelle jäämiseen saakka. Hänet oli vihitty rovastiksi vuonna 1994. Myös eläkkeellä isä Viktor palveli mahdollisuuksiensa mukaan kirkkoa ja toimitti jumalanpalveluksia muun maussa Helena Hoivakodin kirkossa.

Uspenskin katedraalissa toimitettiin kuolinpäivän panihida lauantaina 23.9. ennen vigiliaa.

Rovasti Viktor Porokara siunataan hautaan lauantaina 30.9.
Helenakodin kirkossa toimitetaan kello 9 liturgia ja noin kello 10:30 alkaen rovasti Viktorin hautaustoimitus, jonka jälkeen yhteinen linja-autokuljetus Lapinlahden hautausmaalle, missä toimitetaan rovasti Viktorin hautaan laskeminen. Hautauksen jälkeen yhteinen linja-autokuljetus Helena hoivakotiin, missä kaikille avoin rovasti Viktorin muistotilaisuus.

Lämpimästi tervetuloa saattamaan rovasti Viktor viimeiselle maanpäälliselle matkalleen.

”Saata, oi Kristus, rovasti Viktorin sielu lepoon pyhien joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä.”

Iankaikkinen muisto rovasti Viktorille!

 

 

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset