Rovasti Niilo Karjomaa toimittamassa vedenpyhitystä Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Helsingissä 1960-luvun alussa. Kuva: helsinkikuvia.fi

27.6.2022

Rovasti Niilo Karjomaa siirtyi ajasta ikuisuuteen sunnuntaina 26. kesäkuuta 95 vuoden iässä. Rovasti Niilo vietti elämänsä viimeiset vuodet Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa.

Isä Niilo syntyi 1.5.1927. Hän valmistui pappisseminaarista vuonna 1948, ja jatkoi opintojaan Pyhän Sergein ortodoksisen teologian instituutissa Pariisissa vuosina 1950-1954 sekä 1957-1958 suorittaen Maitre en Theologie -tutkinnon.

Isä Niilo Karjomaa palveli Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa Helsingin alueen toisena pappina vuosina 1955-1966.

Tämän jälkeen isä Niilosta tuli Kuopion kirkkoherra vuosiksi 1966-76. Hänet vihittiin rovastiksi Helsingissä  21.4.1974. Isä Niilosta siirtyi pappissenimaarin opettajaksi vuonna 1977. Hän jäi eläkkeelle seminaarin rehtorin virasta vuonna 1988.

Jäätyään eläkkeelle isä Niilo palasi vaikuttamaan  Helsingin alueelle, missä hänet nähtiin erityisesti Helenan vanhainkodin jumalanpalveluksissa.

Isä Niilo Karjomaa oli lisäksi Suomen ekumeenisen neuvoston jäsen yli 30 vuotta, ja muiden yhteyksien ja jäsenyyksien kautta hän joutui silloin matkustamaan runsaasti eri puolilla Eurooppaa, jopa Euroopan ulkopuolellakin.

 

Rovasti Niilo Karjomaa puolisonsa Maria Wolkoffin vierellä. Kuva julkaisu viisi vuotta sitten rovasti Niilon 90-vuotishaastattelun yhteydessä verkkolehti Simeon ja Hannan sivuilla. Isä Niilo vietti tänä vuonna puolisonsa kanssa 65-vuotishääpäivää eli kruunutimanttihäitä.  Kuva: Hellevi Matihalti /vekkolehti Simeon ja Hanna

 

Rovasti Niilon muistoksi on toimitettu panihida muun muassa Myllypuron kappelissa 27.6..

Iankaikkinen muisto rovasti Niilo Karjomaalle!

Lähteet ja lisätietoa: 
Kategoriat Uutiset