Papin kultainen risti. Kuvituskuva: Helsingin ortodoksinen seurakunta

27.6.2022

MITÄ ON OLLA KRISTITTY?

Pyhä evankeliumi kertoo meille apostolien kutsumisesta pyhään tehtäväänsä, Jumalan kalamiehiksi. Herra sanoi heille: ”Seuratkaa minua”.

Niin tärkeätä kuin tämän kutsun vastaanottaminen onkin jokaiselle ihmiselle, ei meidän kristittyinä nyt tule korostaa niinkään paljon itse kutsumisen tärkeyttä, kun me jo ”Kristukseen kastettuina kasteessa olemme Kristuksen päällemme pukeneet”, mikä on luonnollisesti katsottava myönteiseksi vastaukseksi kohdaltamme Herran kutsuun seurata Häntä, vaan tänä hetkenä meidän on syytä selvittää itsellemme, mitä tuo kasteessa tapahtunut Kristukseen pukeutuminen tosiasiassa meille merkitsee, t.s. mitä on olla kristitty?

Elettävänä oleva aikakautemme vaatii meitä kaikessa toimimaan täyden vakaumuksemme mukaisesti, olemaan kiistämättömän vilpittömiä itseämme ja lähimmäisiämme kohtaan. Kirkon jäsenyyteen kuuluville tämä merkitsee sitä, että on tärkeää, että hekin kristittyinä ovat todella, täydesti ja aidosti sitä, mitä ovat. Näin on aina ollut.

Mutta olosuhteet, joissa tätä itsestään selvää vaatimusta on jouduttu elämään sovelluttamaan, ovat eri aikoina vaihdelleet.

Kristillisen kutsumuksen ja palvelustehtävän ihmiskunnassa ja tässä maailmassa vastaanottaneista Herra sanoo: ”Te olette maan suola… te olette maailman valkeus” (Matt. 5:13, 14). Mutta missä määrin me tätä todella olemme? Vastaako elämämme tapa kristillisen kutsumuksemme sisältöä?

Ei kenties ole hyödytöntä tarkastella tätä kysymystä. Sillä jos mekin onnistumme löytämään kristitty-sanan täsmällisen merkityksen, se auttaa meitä suuresti pyrkiessämme viettämään kutsumuksemme mukaista elämää. Kenties me silloin ponnistelemme ollaksemme todellakin sitä, minkä tämä nimi ilmaisee, elämällä kristillisen kutsumuksemme mukaisesti.

Eikö ole niin, että se, joka väittää olevansa lääkäri, insinööri tai arkkitehti, ei myöntäisi oikeutetuiksi moitteita epäpätevyydestä, jos hän käytännössä osoittaa kykenevänsä olemaan se, jona hän esiintyy. Sen, joka tosiaan edustaa näitä aloja ilman että hänet voidaan osoittaa valehtelijaksi, on taidollaan itse käytännön elämässä pystyttävä todistamaan sanansa. Samaten, jos me etsimme ja löydämme kristityn nimen todellisen merkityksen, meidän ei pitäisi hevin mukautua olemaan toisenlaisia kuin tämä nimi edellyttää, jotta meitä ei voitaisi sovelluttaa pyhän Gregorios Nyssalaisen (331–394) saarnassaan käyttämää, hänen aikalaisensa, kristillisen kirjailijan Lukianoksen, kirjoittamaa seuraavaa kertomusta:

Erään Aleksandrian kaupungissa eläneen markkinamiehen oli onnistunut erikoistaidoillaan opettaa apina jäljittelemään ihmistä ja esiintymään ihmisenä katsojain edessä näiden sitä aavistamatta. Esitystä seuraavat olivat täysin näkemänsä lumoissa. Vain yksi heistä, joka oli toisia ovelampi ja havaitsi asian todellisen laadun, päätti leikin muodossa osoittaa niille, jotka suu auki katselivat näytöstä, että apina on vain apina.

Kun kaikki osoittivat suosiotaan apinalle ja taputtivat käsiään sen taitaville laulun ja soiton mukaisille liikkeille, heitti hän kuoron keskelle muutamia herkkupaloja, sellaisia, joita tällaiset eläimet erikoisesti himoitsevat. Heti kun apina näki laulajien jalkoihin heitetyt mantelit, se unohti tehtävänsä, suosionosoitukset ja pukunsa, juoksi mantelien luo ja keräsi käpäliinsä kaiken mitä löysi. Ja viimein, jotta naamio ei estäisi sitä syömästä, se kiireesti repäisi kynsillään sen pois. Näin, katsojat kättentaputusten ja ihailun jälkeen saivat nähdä naamion riekaleiden lomasta apinan surkean ja naurettavan naaman.

Edellä esitetyn kertomuksen pohjalta pyhä Gregorios Nyssalainen jatkaa saarnaansa tähän tapaan: ”Näin ei siis valepuku riittänyt apinalle, jotta sitä olisi pidetty ihmisenä. Herkkupalojen himo paljasti sen luonnon. Samoin käy niiden kristittyjen kohdalla, jotka eivät kasva, muokkaa luontoaan Kristuksen opin mukaiseksi. He saavat, paholaisen viettelyksen kohdatessa heitä, muut helposti vakuuttuneiksi siitä, että he ovat erilaisia kuin millaisina esiintyvät. Viikunoiden, mantelien tai muiden sentapaisten herkkujen asemasta he ajattelevat turhanpäiväistä kunniaa, suosionosoitusten, rahan ja sen kaltaisten asioiden mieluisuutta. Juuri tämänkaltaista rihkamaa paholainen tarjoaa ihmisten himoittavaksi ja se paljastaa helposti valheeksi farisealaisen luonteen, siis ne, jotka teeskentelevät olevansa kristittyjä pelkän ulkonaisen muodon avulla, mutta jotka himojen kohdatessa repäisevät kohtuuden, lempeyden ja kaikkien muidenkin hyveiden naamion kasvoiltaan.”

Kuinka varoittavana nouseekaan Herran sana tällaista vastaan, kun Hän sanoo: ”Voi teitä te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!” (Matt. 23:25) … ”Te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa” (Matt. 23:27).

Sanaan ”kristitty” sisältyy kaikki se, mitä ilmentää sana ”Kristus”.

Apostolien tekojen kirjassa on maininta: ”Antiokiassa ruvettiin Kristukseen uskovia ensiksi nimittämään kristityiksi” (Ap.t. 11:26). Kristitty on Kristuksen seuraaja niin ulkonaisessa kuin sisäisessäkin elämässään. Tätähän vaatii jo se, että ihminen on sielullis-ruumiillinen olento. ”Kristukseen kastettuina me olemme Kristukseen pukeutuneet”, ja näin osallisina Kristuksesta me olemme saaneet kristityn nimen. Kristuksesta me tiedämme, että Hän Jumalan Poikana on kaiken olevaisen täydellisyys; totuuden, hyvyyden, lempeyden ja rakkauden itseensä sisällyttävä Jumal’ihminen.

Niinpä meidän tulee kristittyinä pyrkiä osallisiksi kaikista ehdottoman täydellisistä hyveistä, kasvettava jokapäiväisessä elämässämme kristillisen kutsumuksemme syvään tajuamiseen. Meidän tehtäväksemme maailmassa määräytyy jumaloituminen, pyrkiminen Hänen kaltaisuuteensa, joka on meidät luonut. Kristityn elämän päämäärä ja tavoite on pyhyys, yhdistyminen kaikkina elämän hetkinä Jumalan kanssa, ”että pääsisimme osallisiksi Hänen pyhyydestään. Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni” (Joh. 14:15).

Jos siis joku pukeutuisi Kristuksen nimeen, eikä elämässään osoita kaikkia niitä täydellisiä hyveitä, jotka tämä nimi sisältää, hän vääristelee nimensä, kuten äskeisen kertomuksemme mies, joka oli pannut apinan naamalle elottoman ihmiskasvojen naamion.

Samoin kuin Kristus ei voi olla olematta vanhurskaus, puhtaus, totuus ja kaiken pahan ja väärän yläpuolella oleva, ei todellinen kristittykään voi olla ilmentämättä itsessään osallisuutta kaikkiin näihin täydellisiin hyveisiin.

Juuri tähän, käskyissään elämiseen, Herra meitä tänään kutsuu Pyhän evankeliumin sanassa, kun sanoo: ”Seuratkaa minua” (Matt. 4:19).


Rovasti Niilo Karjomaa piti opetuspuheen 60 vuotta sitten vuonna 1962  palvellessaan Helsingin ortodoksisen seurakunnan toisena pappina. Itä-Helsingin alueen pappi Joosef Vola löysi 26.6. edesmenneen rovasti Niilon opetuspuheen arkistosta ja julkaisi sen sosiaalisessa mediassa. 

Kategoriat Kirkkovuosi