19.4.2024

Helsingin ortodoksisen seurakunnan venäjänkielisestä seurakuntatyöstä vastaava pappi, rovasti Heikki Huttunen kertoo Mamren Tammisto YouTube-kanavalla mirhantuojien sunnuntaista ja siitä uskon ytimestä ja jatkuvasta ilosta, jonka pääsiäissunnuntai meille välittää.

Isä Heikki muistuttaa, kuinka uskollisuus on myös rohkeutta ja kuinka mekin saamme olla osallisia ensimmäisestä pääsiäisestä mirhantuojien iloisesta hämmästyksestä ja ilosanomasta sekä heidän lähes kaksituhatta vuotta jatkuneen viestiketjunsa jatkajia.

”Palaamme  mirhantuojien sunnuntaina pääsiäisen tapahtumiin, pääsiäisen ytimeen ja uskon ytimeen. Siellä on valo, toivo ja uusi mahdollisuus. Siellä valossa on mirhantuojat, joiden juhlaa vietämme. Tapahtumasarja, joka johti valoisaan yöhön ja aamun oli kaikkea muuta, kuin valoisa. Se oli surun ja vääjäämättömän epätoivon tapahtumasarja”, kertoo isä Heikki.

”Ainoat uskolliset, jotka kulkivat kaikissa tapahtumissa Kristuksen rinnalla, olivat ristin juurella ja seurasivat Kristuksen hautausta, olivat juuri mirhantuojanaiset.”

Isä Heikki nostaa esille, kuinka mirhantuojanaiset osoittivat suurta rohkeutta, uskollisuutta ja rakkautta lähtiessään sapatin jälkeen ylösnousemuspäivän aamuna voitelemaan Opettajaansa.

”Mirhantuojista alkaa toivon tapahtumasarja. Heidän uskollisuutensa oli rohkeutta. Se oli varmuutta siitä, että he halusivat palvella loppuun saakka. Heitä odottikin tyhjä hauta ja ilosanoma: Hän ei ole täällä – Hän on noussut kuolleista”

Isä Heikki kuvaa, kuinka evankeliumeista henkii ylösnousemuksen riemu ja hämmennys.

”Odottamattomasta ilosta alkaa ilon tapahtumasarja. Sen ytimessä on tyhjä hauta, odottamaton ilo ja ylösnousemus, jota emme voi edes käsittää. Se sai opetuslapset liikkeelle. He olivat valmiita kaikkeen, jopa kuolemaan, sen ilon, uskon ja valon vuoksi. Ilon tapahtumasarja jatkuu meille saakka. Ja tähän pääsiäiseen: Kristus nousi kuolleista!

Video on kuvattu Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Helsingissä, missä isä Heikki toimii vastaavana pappina.

Opetuspuhe on katsottavissa Mamren Tammisto YouTube-kanavalla.