Helsingin ortodoksisen seurakunnan hautausmaan kirkko Lapinlahdessa on pyhitetty profeetta Eliaan muistolle. Kuva Mirva BBrola

16.7.2020

Ortodoksisen hautausmaan kirkko Helsingissä on pyhitetty profeetta Elian muistolle. Tämän vuoksi hautausmaalla vietetään vuosittain praasniekkaa eli temppelijuhlaa profeetta Elian muistopäivänä 20.7.

Tänä vuonna praasniekkaa vietetään poikkeuksellisesti ulkona kirkon pihapiirissä. Koronaviruspandemian vuoksi asetetut rajoitukset kirkossamme sallivat yhteiset jumalanpalvelukset vain ulkona vielä heinäkuun loppuun saakka.

Kuka sitten oli profeetta Elia ja miksi hautausmaan kirkko on pyhitetty juuri hänelle?

Profeetat ovat henkilöitä, jotka ilmaisivat kansalle Jumalan tahtoa ja ennustivat tulevista tapahtumista. Profeettojen tehtävänä oli pitää huoli siitä, että kansa toteuttaisi Jumalan tahtoa.

Profeetta Elia eli 800-luvulla eKr. Pohjois-Israelin Tisbessä. Elia vastusti vallalle päässyttä epäjumalanpalvelusta ja sai sen vuoksi osakseen kuningas Ahabin ja kuningatar Isebelin vihan.

Profeetta Elia ei kokenut kuolemaa, vaan Jumala otti hänet taivaaseen tulisissa vaunuissa. Elian kohottaminen taivaaseen on ennuskuva Kristuksen taivaaseen nousemisesta. Elia nähdään myös Kristuksen toisen ja kunniakkaan tulemisen edelläkävijä.  Juuri tämän vuoksi usein hautausmaiden pyhäköt on usein pyhitetty juuri profeetta Elialle.

Ikoneissa Elia kuvataan usein pakomatkalla Keritin purolla, jossa korpit toivat hänelle ruokaa tai nousemassa elämänsä lopuksi tulisissa vaunuissa taivaaseen.

Profeetta Elian elämästä voi lukea Vanhan Testamentin Kuningasten kirjoista. Myös Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla on kirjoitettu tarkkaan profeetta Elian elämästä. (https://ort.fi/pyha-profeetta-elia).  Eliasta käytetään myös nimeä Ilja.

Hautausmaan kirkon praasniekan ohjelma

Sunnuntai 19.7.

Kello 15–17 pappi päivystää hautausmaalla ja toimittaa pyynnöstä litanioita haudoilla

Kello 17 vigilia pyhäkön pihapiirissä

 

Maanantai 20.7.

Kello 9.30 liturgia pyhäkön pihapiirissä