Kirkonpenkillä. Kuva: Marina Gargi

11.8.2021

Herran äidinäidin, pyhän Annan kuolonuneen nukkumisen praasniekkaleirillä virkistäytyivät niin aikuiset kuin lapsetkin. Leirillä saatiin sekä hengellistä ravintoa että aikaa olla yhdessä monenlaisen tekemisen merkeissä. Helsingin ortodoksisen seurakunnan Kaunisniemen leirikeskuksessa Lopen Läyliäisissä 23.7.–26.7.2021 pidetyn leirin teemana oli Kunnioita Isääsi ja Äitiäsi.

Seurakunnan kasvatustoimen pappi Sergei Petsalo johdatti leiriläiset leirin teemaan. Hengellistä antia leirillä olivat jokapäiväiset jumalanpalvelukset ja kahdesti toimitettu liturgia.


Ehtoolliselle jonottamassa.

Leirin teemaa käsiteltiin isä Sergein alustuksen lisäksi yhdessä askarrellen. Samoin pyhien elämäkertoihin tutustuttiin yhteisen tekemisen kautta: ulkona toteutetussa pelissä opittiin uutta pyhistä monivalintatehtäviin vastaamalla.


Leirillä askarreltiin lasten ja vanhempien huolenpidon kukkia sekä lähimmäisen ja sukulaisten huolenpidon aurinkoja.

Kesäistä tekemistä leirillä riitti. Leirillä muun muassa uitiin, saunottiin ja pelattiin ulkopelejä kuten sulkapalloa ja jalkapalloa sekä tietenkin paistettiin makkaraa.


Yhteisleikkejä, uintia, saunomista ja makkaranpaistoa rannalla.


Kettu ja jänis -leikki


Helmitöitä ja piirtämistä.

 

Teksti: Anu Miller
Kuvat: Marina Gargi

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset