Piispa Sergein opetuspuhe Helena-hoivakodin temppelijuhlassa: ”Kristus joutui kokemaan kateuden koko pahuuden”

Piispa Sergein saarna Helena-hoivakodin kirkon temppelijuhlan liturgiassa 17.9.2023:

Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.

Vietämme tänään pyhien lapsimarttyyrien Veran, Nadezdan ja Ljubovin sekä heidän äitinsä pyhän Sofian muistopäivää ja Helena-hoivakodin kirkon temppelijuhlaa.

Tänä Herran ristin ylentämisen juhlan jälkeisenä sunnuntaina Jeesus sanoo tämän päivän evankeliumissa: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Mark.8:34).

Nämä sanat ovat kaikille meille Hänen seuraajilleen annettu, mutta mitä ne oikein tarkoittavat?

Voimme kysyä itseltämme, millä tavoin minä harjoitan itsekieltäymystä vai harjoitanko sitä lainkaan tässä maailmassa, joka korostaa yksilöllisyyttä ja itsekeskeisyyttä jakamisen ja yhteisöllisyyden sijasta.

Itsensä kieltäminen vaatii meiltä rakkautta toisia kohtaan ja sitä, että asetamme lähimmäisemme itsemme edelle. Kristuksen seuraaminen edellyttää sitä, että rakastamme lähimmäistämme niin kuin itseämme ja että rakastamme Jumalaa yli kaiken. Useimmiten olemme itserakkaita ja varjelemme vain omaa elämäämme.

Kristus sanoo: ”Se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava.” (Mark. 8:35). Tarvitsemme siis paljon rakkautta ja rakastamista. Jokaisella meistä on myös jokin risti tai useitakin ristejä kannettavanamme. Usein se voi olla jokin sairaus tai vamma meillä itsellämme tai läheisellämme. Pyhät isät opettavat, että ilman murheita ei ole sielun pelastusta. Elämän vaikeudet ja koettelemukset antavat meille nöyryyttä, mitä myös tarvitsemme pelastuaksemme. Nöyriä meistä ei tavallisesti tule ilman nöyryyttäviä tapahtumia.

Kristuksen seuraaminen edellyttää meiltä myös uskoa Kristukseen ja luottamusta Häneen. Silloinkin, kun Jumala sallii meidän kohdata sairauksia, onnettomuuksia tai muita vastoinkäymisiä, meidän tulisi ymmärtää, että Jumala sallii kaiken tämän tapahtua meidän sielumme pelastukseksi.

Itsensä kieltämiseen kuuluu myös taistelu himoja vastaan ja niistä luopuminen. Yksi tällainen himo on varmasti meille kaikille tuttu – nimittäin kateus. Sanotaan, että me suomalaiset olisimme tässäkin asiassa erityisen lahjakkaita. Voimme iloita siitä, että monissa kansainvälisissä vertailuissa olemme usein ensimmäisillä sijoilla, kuten vaikkapa virkamiesten korruptuneisuudettomuudessa. Kateellisuudesta luopumisessa meillä on kuitenkin vielä paljon parantamisen varaa.

Jo pikku lapsi osaa olla kateellinen, saatikka aikuinen. Mitä me sitten toisissa ihmisissä ja lähimmäisissämme, jopa ystävissämme kadehdimme? Voimme olla kateellisia toisen menestyksestä, rikkaudesta, kauneudesta tai arvoasemasta, periaatteessa mistä tahansa asiasta, mitä minulla itsellä ei ole, mutta tuolla toisella on.

Pyhä Basileios Suuri on sanonut: ”Mitään kateutta turmiollisempaa intohimoa ei ole ihmissieluun juurtunut. Se murehduttaa vain hyvin vähän ulkopuolisia, mutta sille, joka on sen vallassa, se tuottaa suurta onnettomuutta. Kateus jäytää sielua kuin ruoste rautaa. Kateus on murhetta lähimmäisen menestyksestä.”

Raamatusta löydämme monia esimerkkejä kateudesta. Kainista sanotaan, että hän oli paholaisen ensimmäinen oppilas. Nähdessään Jumalan hänen veljelleen suoman kunnian, hänessä syttyi kateus ja hän tappoi kunnian saaneen veljensä hyökätäkseen sillä tavoin kunnian antajaa vastaan. Oltuaan voimaton taistelemaan Jumalaa vastaan, hän lankesi veljesmurhaan.

Toinen Vanhan Testamentin esimerkki kateudesta on Saul, joka Daavidin runsaista hyvistä teoista sai aiheen ryhtyä taisteluun häntä vastaan. Daavid oli jumalallisella soitollaan parantanut Saulin syvästä masennuksesta, mutta Saul yritti keihäällä lävistää hyväntekijänsä. Myöhemmin Saul yritti vielä useita kertoja murhata vihassaan ja kateudessaan Daavidin siinä kuitenkaan onnistumatta.

Muistamme myös, kuinka kateuden tähden veljet myivät Joosefin orjaksi Egyptiin. Tämä oli ikään kuin esikuva sille, mitä tapahtui myöhemmin Vapahtajallemme. Myös Jeesus joutui kateuden kohteeksi erityisesti Hänen tekemiensä ihmeiden vuoksi. Kateutta herätti se, että Hän ruokki nälkäiset, karkotti pahat henget ja paransi sairaat. Lopulta Elämänantaja luovutettiin kuolemalle. Ihmisten Vapahtaja ruoskittiin ja maailman Tuomari tuomittiin. Näin Hän joutui kokemaan kateuden koko pahuuden.

Näin tällä ainoalla aseella meidän elämämme turmelija paholainen, joka itse lankesi kateudesta, yrittää saada meidätkin kanssaan lankeamaan tuon saman himon välityksellä ja siten yrittää haavoittaa meitä.

Kateus on yksi vihan muoto, siksi meidän tulisi paeta sitä ja luopua siitä heti, kun havaitsemme sitä sisimmässämme. Pyhä Basileios sanoo: ”Kateudessa on kuolemallakin lähteensä, josta se virtaa ja siitä johtuu, että olemme langenneet hyvyyksien osallisuudesta. Siitä johtuu vieraantuminen Jumalasta, luonnonjärjestyksen häiriintyminen ja kaikkien elämän hyvien asioiden sekaisin meno.”

Kateus saa paljon pahaa aikaan ja se on kristitylle pahe, josta jo pyhä apostoli Paavali kirjeessään Galatalaisille varoittaa: ”emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme.” (Gal. 5:26). Nämä apostoli Paavalin sanat muistaen jatkakaamme kilvoitustamme Jumalan kunniaksi. Aamen.

Haminan piispa Sergei