Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos. Kuva: Konstantinopolin Ekumeeninen patriarkaatti

7.2.2023

Suomen ortodoksinen kirkko juhlii tänä vuonna ensimmäistä sataa vuottaan osana Ekumeenista patriarkaattia. Vuonna 1923 allekirjoitettu tomos-asiakirja sinetöi Suomen ortodoksisen kirkon irtautumisen Moskovan patriarkaatin alaisuudesta ja vahvisti kirkon autonomisen aseman. Kirkon kuulumisesta Ekumeenisen patriarkaatin yhteyteen säädetään myös Suomen ortodoksisesta kirkosta annetussa laissa.

Juhlavuoden päätapahtuma on 8.–12.9. toteutuva Konstantinopolin Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen vierailu Suomeen. Vierailun pääkohde on Helsinki.

Ohjelma käynnistyy perjantaina 8.9. käynnillä Uspenskin katedraalissa ja jatkuu arkkipiispa Leon isännöimällä kutsuvierasillallisella.

Lauantaina patriarkka seurueineen vierailee monikulttuurisessa tapahtumassa Helsingin ortodoksisen seurakunnan leirikeskuksessa Lopen Läyliäisissä. Kello 17 alkaa Uspenskin katedraalissa kiitosrukouspalvelus, jonka yhteydessä patriarkka pitää ensimmäisen vierailun virallisista puheista.

Lauantain juhlaillallisella patriarkka tapaa muun muassa Helsingin kaupungin ja eri uskontokuntien edustajia – illalliselle kutsutaan myös maan valtionjohtoa.

Sunnuntaina 10.9. patriarkka toimittaa liturgian Uspenskin katedraalissa. Jumalanpalvelusta voi seurata suorana verkkolähetyksenä Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube -kanavalta. Palveluksen jälkeen siirrytään ristisaatossa lounaalle.

Iltapäivällä patriarkka tutustuu muutamiin kohteisiin Helsingin seurakunnassa.

Maanantain ohjelma alkaa pyöreän pöydän keskusteluaamiaisella suomalaisten uskontojohtajien kanssa. Päivä jatkuu siirtymisellä Suomen luontokeskus Haltiaan, jossa toimitetaan rukouspalvelus järven rannalla. Palveluksen jälkeen kuullaan patriarkka Bartolomeoksen pääluento. Päivän virallinen ohjelma päättyy Helsingin ortodoksisen seurakunnan isännöimään kutsuvierasillalliseen.

Tiistaina patriarkka matkustaa seurueineen Viroon, jossa Ekumeeniseen patriarkaattiin kuuluva Viron apostolinen ortodoksinen kirkko viettää oman autonomisen asemansa satavuotisjuhlaa. Juhlaan osallistuu delegaatio myös Suomesta.

Patriarkan mukana Suomeen saapuvat Kydoniain metropoliitta Athenagoras, Australian arkkipiispa Makarios, Peristerionin metropoliitta Gregorios, patriarkan henkilökohtaisen kanslian johtaja arkkimandriitta Aetios, patriarkan toinen diakoni ja patriarkaatin kirjastonhoitaja Alexandros, patriarkaatin englanninkielisen kanslian johtaja arkkimandriitta Iakovos, patriarkaatin vastaava tiedottaja Nicholas-Georgios Papachristou sekä patriarkaatin sihteeri Petros Bazgarlo.

Patriarkka Bartolomeos on vieraillut Suomessa viimeksi vuonna 2013.

Teksti: Suomen ortodoksinen kirkko

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset