Patriarkka Bartolomeos: ”Kirkko kutsuu lapsiaan kilpailemaan askeesin kilparadalle matkalla kohti pyhää pääsiäistä”

Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen opetuspuhe suuren paaston alkaessa:

Koko kirkon täyteydelle

Uuden Rooman arkkipiispa ja ekumeeninen patriarkka Bartolomeos

Olkoon Herramme ja Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha, rukouksemme, siunauksemme ja anteeksiantomme ohella, kaikkien teidän kanssanne.

Kunnioitetut veljet, piispat ja siunatut lapset Herrassa,

Jo nyt elämme siunattua ja kunnioitettua paastotriodionin aikaa, ja huomenna astumme aina armollisen ja kaikessa hyvän Jumalan hyvästä tahdosta ja armosta Suureen Paaston aikaan. Astumme sille paaston ja kunniallisen pidättäytymisen kilpakentälle, jossa himot tukahdutetaan ja jonka aikana ortodoksisen traditiomme syvyydet ja rikkaudet todella astuvat esiin kirkon lasten hengelliseksi rakentumiseksi. Kuten vuoden 2016 pyhä ja suuri kirkolliskokous Kreetalla muistuttaa: ”Ortodoksinen kirkko on seuraamalla uskollisesti apostolisia säädöksiä, synodien kanoneja ja patristista traditiota aina korostanut paastoamisen suurta merkitystä ihmisen pelastukseen johtavassa hengellisessä elämässä.” (1)

Kirkon elämässä jokaisella asialla on vakaa teologinen perustansa sekä pelastusopillinen merkityksensä. Ortodoksikristityille on yhteistä askeesin ”yhteinen kamppailu” sekä paasto ”kiittäen kaikesta” (1. Tess. 5:18). . Kristuksessa elettävän elämän keskuskokemus on, että aidossa askeesissa ei ole masennusta tai alakuloa, sillä sitä värittää ylösnousemuksen ilon odotus. Kirkkoveisumme puhuvatkin ”paaston keväästä”.

Tässä mielessä aito askeettisuus eroaa uusplatonistisesta dualismista ja vieraannuttavista yrityksistä ”kuolettaa ruumis”, sillä aito askeettisuus tähtää ”huonon ruumiin” hävittämiseen hengen puolesta tai sielun vapauttamiseksi sen kahleista. Onkin tähdennetty, että aidossa askeettisuudessa kilvoittelu ei kohdistu ruumista vastaan vaan himoja vastaan, ja himojen juuri on hengellistä laatua, sillä onhan mieli ensimmäinen, joka vajoaa himoihin. Siten keho ei suinkaan ole askeetin vihollinen.

Pyrkimys askeesiin tarkoittaa pyrkimystä ylittää itsekeskeisyys sen rakkauden tähden ”joka ei etsi omaansa” ja jota ilman jäämme itsemme orjiksi, kyltymättömän ”egon” valtaan ja sen sammumattoman janon palvelijaksi. Pysymällä itsekeskeisinä kutistumme ja menetämme luovuutemme. Kuten on todettu: ”Mitä annamme, se moninkertaistuu; ja se, minkä itsellämme pidämme, menetetään ikiajoiksi”. Tästä syystä isien viisaus ja Kirkon kokemus liittää paastonajan ”armon sateeseen”, hyviin töihin ja filantropiaan, jotka ovat todisteita itserakkauden ylittämisestä ja eksistentiaalisen täyteyden saavuttamisesta.

Tämä täyteys määrittää kirkon elämää kaikkina aikoina. Liturginen elämä, askeesi ja hengellisyys, pastoraalinen huolenpito ja hyvä todistus maailmassa ovat kaikki ilmaisuja uskomme totuudesta, toisiaan täydentäviä kristillisen identiteettimme ilmaisuja, jotka yhdessä sekä viittaavat että hakevat muotonsa eskatologisesta Jumalan valtakunnasta ja myös Jumalan toiminnasta maailmassa sen täydellisyytenä ja täyttymyksenä. Vaikka kirkko heijastaa ja kuvaa kaikissa elämänsä ilmauksissa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen valtakuntaa, on kuitenkin ennen muuta juuri pyhän ehtoollisen sakramentti se, joka ”ilmaisee Kirkkoa sen täyteydessä” – kuten hiljattain kuolonuneen nukkunut Pergamonin metropoliitta John Zizioulas korosti. ”Puhdas yhteys”, oman elämämme liittäminen kirkon elämään pyhään ehtoollisen osallistumisen kautta, on paastoamisen ”loppu” ja askeettisten kilvoitusten ”kruunu” ja ”palkinto”. (2)

Nykypäivänä, elämän pyhän luonteen vähenemisen aikana, ihmiset pitävät valtavassa arvossa täydellisen merkityksettömiä asioita. Niinpä kristillinen tehtävämme piilekin nyt ortodoksisen hengellisyytemme ”triptyykin” eksistentiaalisten syvyyksien esiin nostamisessa, siis siinä miten liturginen elämä, askeettinen eetos ja solidaarisuus kietoutuvat erottamattomasti yhteen ja mikä siinä on vallankumouksellista arvojen ja kulttuurimme kannalta, kulttuurimme, jonka perustana on usko Kristukseen ja Jumalan lapsilleen antama vapaa tahto. Pidämme erityisen tärkeänä, että meidän tulisi viettää Suurta Paastoa ilmestyksen tavoin ja kokea mikä on todellisen vapauden merkitys. ”Vapauteen Kristus meidät vapautti.” (Gal. 5:1)

Näillä ajatuksilla sekä kunnioituksen ja rakkauden ajatuksin toivotamme teille kunnioitettavimmat veljet Kristuksessa ja äitikirkon hengelliset lapset kaikkialla maailmassa sujuvaa matkaa paaston kilvoituksessa sekä pyydämme teille kaikille armoa ja laupeutta Kristukselta Jumalaltamme, joka aina iloitsee kansansa askeettisesta kilvoituksesta. Hänelle kuuluu Valtakunnan siunattu ja kunnioitettu voima nyt ja aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Viitteet:
1 Paasto ja paastosääntöjen merkitys 1
2 Ks. Johannes Krysostomos, opetuspuheita Jesajasta VI, PG 56.139

Suomennos: Ari Koponen