Isä Mikko Leistola kuvattuna Kotikirkossa Helsingissä. Kuva: Joel Eklöv

21.12.2022

Helsingin ortodoksisen seurakunnan pitkäaikainen pappi Mikko Leistola on tehnyt päätöksen päättää työnsä Uspenskin katedraalin papistossa. Taustalla ovat perhesyyt.

”Kotini on koko ajan ollut Turussa. Olen siis kymmenen vuotta tehnyt seurakunnan papin työtä Helsingissä enemmän tai vähemmän Turusta käsin. Viime aikoina toimen hoitaminen onkin käynyt ylivoimaisen raskaaksi. Lisäksi haluan olla nykyistä enemmän läsnä lastenlasteni elämässä. Päätös on ollut kuitenkin vaikea, sillä olen todella viihtynyt kutsumustyössäni Helsingin alueen pappina. Elämässä joutuu joskus tekemään valintoja. Kypsyttelin tätä päätöstä hyvin pitkään”, kertoo isä Mikko.

Isä Mikko Leistolan työt päättyvät seurakunnassamme tammikuun lopussa.

Isä Mikko Leistola on hakenut Turun seurakunnan kirkkoherran tehtävään. Päätös irtisanoutumiselle seurakuntamme tehtävästä ei kuitenkaan liity hakuun, vaan isä Mikko oli tehnyt päätöksen jo tätä ennen.

Seurakunta sai Mikko Leistolasta papin Uspenskin katedraaliin kymmenen vuotta sitten, vuonna 2013. Silloinen metropoliitta Ambrosius siunasi tuoreen papin tehtävään 15.8. Isä Mikko Leistola myös vihittiin ensin diakoniksi vuonna 2011 ja papiksi Uspenskin katedraalissa vuoden 2012 tammikuussa. Leistola on liittynyt ortodoksiseen kirkkoon kaksikymmentä vuotta sitten vuonna 2001. Alkujaan isä Mikko on Turun kaupunginorkesterin harpisti.

Uspenskin katedraalin papin tehtävään on kirkkoherran päätöksellä ja hiippakunnan piispan siunauksella valittu aiemmin Järvenpään ja Porvoon alueilla toiminut pappi Kimmo Kallinen.

Seurakunta kiittää isä Mikko Leistolaa tämän tekemästä sitoutuneesta ja merkityksellisestä työstä ja toivottaa hänelle sekä läheisilleen siunausta elämässä eteenkin päin.

Isä Mikko Leistolan läksiäiset pidetään Publikaanin ja fariseuksen sunnuntain liturgian yhteydessä 29.1.2023. Liturgia alkaa kello 10 ja se lähetetään myös suoratoistona seurakunnan YouTube-kanavalla.

 

Teksti: Vlada Wahlstén
Kuva: Joel Eklöv

Korjattu 22.12.: Uutisessa luki aiemmin virheellisesti, että Mikko Leistola olisi vihitty papiksi vuonna 2011. Tuollon hänet kuitenkin vihittiin diakoniksi ja vuotta myöhemmin, 29.1.2012 papiksi. 

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset