Kaunisniemen leirikeskuksen kirkko koristeltuna pääsiäisyön jumalanpalvelukseen. Kuva viime vuodelta. Kuva: Petri Gyllström

17.2.2023

Helsingin ortodoksinen seurakunta on vuosittain järjestänyt pääsiäisleirin Kaunisniemen leirikeskuksessa. Tänä vuonna leiri pidetään suuresta torstaista pääsiäissunnuntaihin saakka 6.-9.4.2023.

Suositulle pääsiäisleirille ilmoittautuminen alkoi ortodoksisuuden sunnuntaina 26.2. ja leiri täyttyi tunneissa. Ilmoittautumaan pääsee tällä sähköisellä lomakkeella.

Seurakunnan kasvatustyöntekijä Petri Gyllström osasi odottaa tätä, sillä leiri on ollut viime vuosina erityisen suosittu.

”Kaunisniemen leirikeskukseen otetaan niin paljon väkeä kuin se on mahdollista. Viime vuonna leiri oli aivan ääriään myöten täynnä ja monet jäivät jonottamaan leirille pääsyä varasijoille. Saimme lopulta 70 osallistujaa mukaan ja kokonaisuudessaan paikalla oli 103 mukaan lukien työntekijät ja vapaaehtoiset. Pääsiäisyön palvelukseen tuli lisäksi parikymmentä ihmistä.”

Pääsiäisleiri on avoin jokaiselle.

”Pääsiäisleiri on ollut viime vuosina erityisen suosittu lapsiperheiden keskuudessa. Leiri kuitenkin soveltuu aivan kaikille vauvasta vaariin”, korostaa Gyllström.

 

Pääsiäisleirin ohjelma: 

Torstai 6.4.

18.00           ehtoopalvelus ja liturgia (Lapsiparkki)

19.30           ruoka

illanviettoa, iltapalaa

24.00           hiljaisuus

 

Perjantai 7.4.

8.00             herätys, aamupala

9.00             aamupalvelus-12 kärsimysevankeliumia (Lapsiparkki)

12.00           lounas

13.00           ulkoilua, askartelua, mahdollisuus synnintunnustukseen

16.00           ehtoopalvelus (Lapsiparkki)

17.00           päivällinen

18.00           saunat, mahdollisuus synnintunnustukseen

21.00           iltapala

22.00           Jumalansynnyttäjän itkuvirsi

24.00           hiljaisuus

 

Lauantai 8.4.

8.00             herätys, aamupala

9.00             aamupalvelus (Lapsiparkki)

pääsiäisvalmisteluja

12.00           lounas

pääsiäisvalmisteluja

15.30           ehtoopalvelus ja liturgia (Lapsiparkki)

17.30           päivällinen

18.30           saunat, lepoa

20.00           Apostolien tekojen lukeminen alkaa

00.00           Ristisaatto

23.50           Pääsiäisyön aamupalvelus ja liturgia

02:30           Ohjelmallinen juhla-ateria, disco (Annansalin tanssilavalla)

 

Sunnuntai 9.4.

9.30–11.30 aamupalaa seisovasta pöydästä
10.30 – 11.30 mahdollisuus soittaa kirkonkelloja

11.30 siivous ja pakkaus

12.30 bussi kotiin

 

Kuljetus

Leirille järjestetään yhteiskuljetus torstaina 6.4.  Linja-auto lähtee Helsingistä Mannerheimintien turistiautopysäkiltä, eli taidemuseo Kiasman edestä, kello 16:30. Yhteiskyydillä pääsee myös takaisin sunnuntaina 9.4. Linja-auto lähtee kohti Helsinkiä kello 12:30 ja palaa samaan paikkaan, josta se lähtikin. Hinta kyydille on 10 €(meno-paluu). Mikäli haluat päästä yhteiskuljetukseen mukaan matkan varrelta, olethan yhteydessä Petri Gyllströmiin, p. 040 0531896.

 

Leirin hinta

Leirin hinta Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenille:

100e/aikuinen,

60e/3-12v.

2-vuotiaat ja sitä nuoremmat ilmaiseksi.

Perhehinta 240e (sis. 5 hlöä).

Perjantai-iltana tai sen jälkeen tulevilta veloitetaan 75 e per aikuinen ja 45e per 3-12-vuotias lapsi (perheeltä 130e).

 

Hinta muille kuin Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenille:

160e/aikuinen

95e/3-12v.

2-vuotiaat ja sitä nuoremmat ilmaiseksi.

Perhehinta 345e (sis. 5 hlöä).

 

Perjantai-iltana tai sen jälkeen tulevilta veloitetaan 100 e per aikuinen ja 60e per 3-12-vuotias lapsi (perheeltä 240e).

 

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

Leirille ilmoittautuminen

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset