5.5.2020

Keskijuhla on ollut perinteisesti kirkossamme tärkeä, viikon kestävä juhla. Silloin meidän tulisi ikään kuin kokea pääsiäisen riemu uudelleen.

Koronaviruspandemian ja sen myötä asetettujen rajoituksien vuoksi jumalanpalvelukset toimitetaan suljetuin ovin, ja liturgiaan voi osallistua verkkolähetyksien kautta sosiaalisen median kanavillamme.

Suora verkkolähetys Uspenskin katedraalista alkaa keskiviikkona 6.5. kello 9 vedenpyhityksellä ja liturgialla, ja voit seurata jumalanpalvelusta seurakunnan YouTube-kanavalla sekä alla olevasta kuvakkeesta:

 

 

 

Keskijuhlan ikonissa Kristus kuvataan kaksitoistavuotiaana opettajana

Juhlan ikonissa Jeesus Kristus kuvataan nuorena, kaksitoistavuotiaana, temppelissä keskustelemassa ensimmäistä kertaa Jerusalemin temppelin vanhinten kanssa. Ikoni pohjautuu Luukkaan evankeliumin (Luuk. 2:46–47) kertomukseen siitä, kuinka Jeesus osallistui vanhempiensa kanssa Jerusalemissa pääsiäisjuhliin. Juhlan päätyttyä Jeesus jäi kuitenkin vanhempiensa huomaamatta Jerusalemin temppeliin. Hän hämmästytti temppelin vanhimpia viisailla kysymyksillään, ymmärryksellään ja vastauksillaan. Näin Jeesus näyttäytyi ensimmäistä kertaa opettajana ja Jumalan viisaus loisti hänestä.

Keskijuhlan troparissa kuulemme sielumme janoavan Kristuksen elämän virran vettä: ”Juhlan tultua keskiväliin juota minun janoava sieluni hurskauden vedellä, sillä Sinä, oi Vapahtaja, olet kaikille huutanut: Joka janoaa, hän tulkoon luokseni ja juokoon. Oi elämän lähde, Kristus Jumala, kunnia olkoon Sinulle”.

Juhlan teeman katsotaan tulevan myös Johanneksen evankeliumin (Joh. 7:14–30) kertomuksesta, jossa Jeesus osallistuu lehtimajajuhlaan ja juhlan tultua puoliväliin ryhtyy opettamaan temppelissä.

Pääsiäiskauden keskijuhlaa on vietetty hyvin varhaisen kirkon vaiheista lähtien, ja se mainitaan jo 300-luvulla.

 

Ortodoksisessa kirkossa pääsiäistä vietetään 40 päivän ajan helatorstaihin saakka. Varsinainen pääsiäiskausi päättyy vasta helluntain eli Pyhän Kolminaisuuden juhlan jälkeen. Lue tarkemmin pääsiäisestä ja sen merkityksestä täältä.

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Kategoriat Uutiset