27.3.2020

Ortodoksiviestin päätoimittajan sijaiseksi valittiin toimittaja-tuottaja Anne Kärkkäinen. Hän on työskennellyt aikaisemminkin Ortodoksiviestin päätoimittajan sijaisena joulukuusta 2016 helmikuun 2018 loppuun. Tällä erää päätoimittajan sijaisuus kestää toukokuun alusta joulukuun 2020 loppuun.

Ortodoksiviesti on Helsingin hiippakunnan kuuden seurakunnan sekä yhden Oulun hiippakunnan seurakunnan yhteinen jäsenlehti, jota kustantaa Helsingin ortodoksinen seurakunta. Lehti ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa, ja sen levikki on 18 550.

Päätoimittajan tehtävä on tuottaa lehteä yhteystoimintaseurakuntien sopimuksen mukaisesti. Päätoimittaja johtaa ja valvoo lehden tekoa, päättää sen sisällöstä ja vastaa lain mukaan päätoimittajalle kuuluvista muista tehtävistä. Päätoimittaja osallistuu myös lehden tekoon ja sisällöntuotantoon.

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset