Nyerin ja Mount Kenyan piispa Neofytos osallistui Uspenskin katedraalin temppelijuhlassa. Kuva: Vladimir Sokratilin

15.8.2022

Nyerin ja Mount Kenyan piispa Neofytos on elokuun aikana ortodoksisen kirkon kansainvälinen diakonia ja lähetystyö Filantropia ry:n vieraana Suomessa. Lähes kolmen viikon mittaisen vierailun aikana piispa käy kaikissa hiippakunnissa ja vierailee myös seurakunnassamme. Piispa Neofytoksen vierailu alkoi Tapiolan kirkon praasniekasta 8.–9.8. ja piispa osallistui myös Uspenskin katedraalin temppelijuhlaan 14.–15.8.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Nyerin ja Mount Kenyan piispa Neofytos vierailee Suomessa. Vierailu on jouduttu koronapandemian vuoksi siirtämään kahteen otteeseen.

Kenian ja Suomen välillä on ollut lähetystyön yhteys jo yli 40 vuoden ajan. Piispa Neofytos toimii oman hiippakuntansa lisäksi myös Eldoretin ja Pohjois-Kenian hiippakunnan esipaimenena. Aleksandrian patriarkka Theodoros II nimesi piispan läntiseen Keniaan sen jälkeen, kun suurin osa alueen papistosta oli siirtynyt Moskovan alaisuuteen.

Nyerin ja Mount Kenyan piispa Neofytos vierailee ensimmäistä kertaa Suomessa. Kuva Tapiolan kirkon praasniekasta: Natalia Meri Anssikuu.
Nyerin ja Mount Kenyan piispa Neofytos vierailee ensimmäistä kertaa Suomessa. Kuva Tapiolan kirkon praasniekasta: Natalia Meri Anssikuu.

Ortodoksinen valtakunnallinen lehti Aamun Koitto kertoo julkaisemassaan piispa Neofytoksen haastattelussa piispan tien alkaneen kirjaimellisesti haudan pohjalta, sillä hän toimi kylässään haudankaivajana kuullessaan ensimmäisen kerran Kristuksesta ja ortodoksisuudesta. Lue lisää Aamun Koiton sivuilla.

Filantropian projektipäällikkö Minna Rasku kuvailee Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla Kenian ortodoksien tilannetta vaikeaksi:

”Kenian ortodoksit elävät maailmanpolitiikan murroksessa, koska sota Ukrainassa näkyy myös Itä-Afrikassa. Moskovan patriarkaatin uudet hiippakunnat vievät papistoa, kirkkoja ja kokonaisia seurakuntia perinteisiltä Aleksandrian patriarkaatin alueilta. Lisäksi esimerkiksi polttoaineen ja vehnän hinnan nousu kiristävät arkea.”

Maailmantilanne onkin muuttunut hyvin paljon siitä, kun Filantropian projektipäällikkö Minna Rasku ja toiminnanjohtaja Riina Nguyen haastattelivat piispa Neofytosta Aika puhua -sarjassa. Voit kuunnella haastattelun tästä:

 

 

Ortodoksinen valtakunnallinen lehti Aamun Koitto on julkaissut piispa Neofytoksen haastattelun.

 

Filantropian sivut

Kategoriat Uutiset