Jumalansynnyttäjän syntymän rukoushuone Nummelassa viettää temppelijuhlaansa 8.9. Arkistokuva: Vlada Wahlsten

28.8.2020

Helsingin ortodoksisen seurakunnan neuvosto kokoontui 27.8. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa Nummelan pyhäkköyhteisön tulevaisuutta, avattiin rekrytointeja ja keskusteltiin ajankohtaisista aloitteista sekä viestinnästä.

Neuvoston kokouksessa päätettiin avustaa taloudellisesti Nummelan pyhäkköyhteisön toimintaa seuraavan viiden vuoden ajan. Seurakunnanvaltuusto hyväksyy vuosittaisen tukisumman budjettikokouksessaan marraskuussa 2020.

Neuvoston kokouksessa oli kuultavana Vihdin-Nummelan ortodoksit ry:n edustajat, yhdistyksen puheenjohtaja Petra Paljakka sekä rahastonhoitaja Kimmo Taljavaara. Tämän lisäksi yhteistyöstä ja tilanteesta oli kertomassa läntisen toiminta-alueen pappi Kalevi Kasala sekä alueen esimies Petri Korhonen.

Seurakunnan kirkkoherra, neuvoston puheenjohtaja Markku Salminen on iloinen, että asia on edennyt ja neuvotteluissa oltiin yksimielisiä Nummelan pyhäkköyhteisön tulevaisuuden turvaamisesta ja yhteistyön merkityksestä.

– Seurakuntamme on aina tukenut Nummelan pyhäkköyhteisöä niin taloudellisesti kuin toimittamalla alueen pyhäkössä yhteisiä jumalanpalveluksia. Tämä on nyt meidän toinen viiden vuoden sopimus. Arvostan suuresti Nummelan ortodoksien toimintaa, aktiivisuutta ja omistautuneisuutta, ja olen iloinen siitä, että olemme voineet katsoa yhteistyötämme pidemmälle tulevaisuuteen, linjaa isä Markku Salminen.

Nummelan pyhäkköyhteisön tulevaisuutta on käsitelty jo viime vuoden marraskuusta lähtien, kun valtuusto kirjasi yhteiseksi tavoitteeksi neuvotteluiden aloittamisen Nummelan yhteisön kanssa pitkäaikaisen ratkaisun löytämiseksi ja toiminnan turvaamiseksi. Asiaa on käsitelty neuvostossa useaan otteeseen kevään aikana. Nyt asia etenee valtuustoon, ja sopimus astuu voimaan vuodesta 2021 alkaen.

Neuvoston 27.8. kokouksen pöytäkirja julkaistaan seurakunnan verkkosivuilla heti sen tarkistamisen jälkeen.

Neuvosto järjestää ylimääräisen kokouksen 3.9. Tämän jälkeen seuraava kokous pidetään 22.9. Neuvoston kokoukset on pidetty keväästä lähtien etänä Teams Microsoftin sovelluksen avulla.

 

Kategoriat Uutiset