26.7.2019

Ortodoksisen kirkon kansainvälinen diakonia ja lähetystyö Filantropia ry järjestää yhteistyössä kirkon ja PSHV:n kanssa kaksipäiväiset seminaarit jokaisen hiippakunnan alueella elo-syyskuussa. Seminaarien järjestämistä tukee myös Agricola-opintokeskus. Päivien teemat ovat Monikulttuurisen yhteisön rakentaminen sekä Luomakunta ja kristityn vastuu. Helsingissä seminaari järjestetään 30.-31. elokuuta.

Seminaari on avoin kaikille kirkon ja seurakuntien työntekijöille, vapaaehtoisille ja aiheesta kiinnostuneille. Seminaariin ilmoittaudutaan etukäteen ilmoittautumislomakkeen kautta. Vapaaehtoinen ruokamaksu.

Seminaarin ohjelma

Seminaarissa on puhumassa paljon Helsingin seurakunnan henkilöstöä. Käsittelyssä on myös teemavuosi Ristisaatto 2020. Tapahtuman avaa Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo.

Perjantai 30. elokuuta

Teema: Monikulttuurisen yhteisön rakentaminen
Paikka: Seurakuntasali, (Unioninkatu 39, sisäpiha)

Kahvit tarjolla klo 14 alkaen

14:15 Seminaarin avaus, Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo

14:30-16:00 Osa I: Vapaaehtoistoiminta ortodoksisissa seurakunnissa – paikallisia kokemuksia: Porin seudun tiistaiseura, Helsingin, Lahden, Lappeenrannan ja Turun yhteishanke sekä toiminnanjohtaja Soili Penttonen PSHV:sta

16:15:-17:00 Osa II: Työkaluja vapaaehtoistoiminnan järjestämiseen, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Kristiina Aminoff

17:00 Akatistos luomakunnalle

17:30 Päivällinen + iltatee

18:00-19:30 Osa III: Pappi ja maallikko monikulttuurisen työn parissa, pastori Teemu Toivonen Helsingin ortodoksisesta seurakunnasta ja Filantropian projektipäällikkö Minna Rasku

Lauantai 31. elokuuta

Teema: Luomakunta ja kristitty
Paikka: Kotikirkko ja Mirolybov-sali (Liisankatu 29, 4.krs)

8:00 Aamupalvelus ja aamupala

9:00-10:30 Osa IV: Luomakunta ja kristitty, pastori Andrei Verikov Lappeenrannan ortodoksisesta seurakunnasta – Hiilijalanjälki: mitä meistä jää jälkeen? Filantropian toiminnajohtaja Riina Nguyen

Tauko

10:45-11:30 Osa V: Kirkkoliput kaupungilla: Ristisaatto hengelliskulttuurisena perinteenä, pastori Petri Korhonen Helsingin ortodoksisesta seurakunnasta

11:30-12:00 Lounas

12:00-13:30 Osa VI: Ristisaatto 2020 – ideasta käytäntöön + palaute

HUOM! Muutokset ohjelmaan ja aikatauluun ovat mahdollisia.

Tiedustelut: riina.nguyen@ort.fi

Ilmoittaudu mukaan!

Kategoriat Ajankohtaista