Patriarkka Bartolomeos tervehti lapsia Uspenskin katedraalin ovilla, minne lapset olivat muodostaneet kukkakujan. Kuva: Esko Jämsä

12.9.2023

Patriarkaalinen liturgia 10. syyskuuta kokosi Uspenskin katedraaliin ja sen ulkopuolelle runsaasti juhlakansaa. Alustavien arvioiden mukaan kirkkokansaa oli paikalla kaikkiaan jopa 1 500 henkeä, minkä lisäksi Helsingin ortodoksisen seurakunnan suoratoistolähetystä seurasi suorana yli 600 katsojaa.

Jumalanpalvelusta oli mahdollista seurata myös katedraalin ulkopuolelle asennetulta ulkonäytöltä. Ehtoollista jaettiin niin sisä- kuin ulkotiloissa, sillä sisääntulijoiden määrässä oli huomioitava viranomaisten turvallisuutta koskevat määräykset.

Ekumeenisen patriarkkamme Bartolomeoksen saarna oli jälleen hyvinkin puhutteleva – esimerkiksi lauantaisessa kiitosrukouspalveluksessa kuultiin niin ikään painavaa tekstiä liittyen siihen, millä tavoin Suomen ortodoksisen kirkon olisi hyvä suuntautua tulevaisuutta ajatellen.

Tänään patriarkan opetuspuheen kantavana teemana oli kärsimättömyys.

”Kärsimättömyys on vaarallista, sillä se voi johtaa ajattelemattomiin sanoihin ja tekoihin. Kärsimättömästi puhutut tylyt ja loukkaavat sanat voivat vahingoittaa suhteita niin ystäviin kuin lähimmäisiin; ne voivat rasittaa rakkauden siteitä perheissä ja ystävyyksissä; ne voivat johtaa jopa väkivaltaan ja vihanpitoon. Näemme tämän perheissämme, kirkoissamme, kylissämme ja kaupungeissamme. Suomen ortodoksinen kirkko on, jokaisen muun kirkon tapaan, myös tuntenut epäystävällisten, vihassa ja kärsimättömyydessä lausuttujen sanojen pistot. Mutta viha ja kärsimättömyys eivät yksin vahingoita suhteitamme maan päällä, vaan ne vahingoittavat suhdettamme Jumalaan. Viha ja kärsimättömyys kiusaavat meitä tarkoituksenaan, että hylkäisimme Jumalan ja etsisimme oman tahtomme täyttymistä, patriarkka lausui.”

Patriarkan opetuspuhe on julkaistu kokonaisuudessaan niin seurakunnan, juhlavuoden kuin Aamun Koitonkin sivuilla. PatriarkkaBartolomeos päätti opetuspuheensa äärettömän kauniilla tavalla:

”Toivomme myös, että sadan vuoden päästä Jumala antaa lastenlastemme seistä tällä pyhällä paikalla, vakaina ortodoksisessa ja kristillisessä uskossaan, kohottaa äänensä lauluun yhdessä pyhien ja enkelien kanssa ja ylistää ja kunnioittaa taivaallista isäämme Jumalaa, hänen poikaansa Herraamme ja Vapahtajamme Jeesusta Kristusta ja kaikkipyhää hyvää ja eläväksitekevää Henkeä.  Aamen!”

Patriarkka Bartolomeos ja arkkipiispa Leo Uspenskin katedraalissa. Kuva: Esko Jämsä

Arkkipiispa Leo puhui niin ikään koskettavasti liturgian yhteydessä. Hän käsitteli muun muassa lasten pyhyyttä ja muisti jälleen ukrainalaisia heidän koettelemuksissaan.

”Kuten hyvin tiedätte, suurta hätää kokevat tänä päivänä hyökkäyssodan tieltä Venäjälle pakkosiirretyt ukrainalaislapset. Haluan puhua suoraan, sillä lapset ovat lähellä myös Teidän Kaikkipyhyytenne sydäntä. Suurin osa pakkosiirretyistä lapsista on asunut ukrainalaisissa orpo- ja ryhmäkodeissa. Lastensiirrot täyttävät sotarikoksen tunnusmerkit, mutta vielä huolestuttavammaksi tilanteen tekee se, että Venäjän ylläpitämillä leireillä on yritetty opettaa unohtamaan lasten ukrainalainen identiteetti”, arkkipiispa sanoi.

”Lapset ovat pyhiä ja ortodoksinen kirkkomme on kutsuttu suojelemaan lapsia ympäri maailmaa. Lasten pyhyyttä ei voi verrata tai palauttaa mihinkään heidän yksittäiseen piirteeseensä, sillä pyhyydestä itsestään puuttuu vertailun periaate. Tämä tarkoittaa, että lapsen arvo ei asetu vain moraalisen mittarin yläpäähän, vaan kokonaan sen ulkopuolelle.”

Arkkipiispa Leon puheen voi lukea kokonaisuudessaan ort.fi/juhlavuosi sekä Aamun Koiton sivuilla.

Tunnelmasta voi päästä kiinni paitsi seuraamalla patriarkaalista liturgiaa tallenteena. Helsingin ortodokisisen seurakunnan FAcebook ja Instagram-sivuilla voi katsoa tallenteelta, miltä uskontunnustuksemme näytti ja kuulosti yläilmoista käsin. Kuva: Esko Jämsä

 

Liturgian yhteydessä Ekumeeninen patriarkka vihki Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salmisen sekä Kaakkois-Suomen seurakunnan kirkkoherra Timo Tynkkysen ensimmäisinä Suomessa Ekumeenisen istuimen rovasteiksi.

Samassa yhteydessä hän jakoi korkeimman maallikolle jaettavan patriarkaalisen Kristuksen Pyhän ja Suuren Kirkon Arkontti -arvonimen toimittaja Risto Nordellille sekä Suomen Viron emeritus-suurlähettiläs Aleksi Härköselle. Löydät huomionosoituksista kertovat jutun kuvineen täältä.

Suomen ortodoksisen kirkon autonomian 100-vuotisjuhlan taltiointi on katsottavissa Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube-kanavalla.

Patriarkaalisen liturgian verkkolähetys Palvelus sunnuntain aikana useita tuhansia katselukertoja.  12.9. mennessä striimausta on katsottu jo yli viisi tuhatta ketaa.

Digital Palola Oy:n tuotantotiimi vastasi muun muassa Suomen ortodoksisen kirkon autonomian 100-vuotisjuhlan tuotannoista YouTubeen ja Ylelle – ”100% ortodoksinuorten voimin”, kuten tiimi asian ilmaisee. Ohjaus: Petrus Palola Kamerat: Felix Nesterinen, Bella Meer ja Elias Keltanen Ääni: Mikko-Juhani Kuittinen Tuotantojärjestäjä: Matvei Palola Avustajat: Matvei Nurmela, Åsa Wörlin, Sofia Konopliv. Kuva: Niina-Maarit Rautamäki

 

Teksti/ lähde: Susanna Somppi / Aamun Koitto