Kanttori Petri Huttu johtamassa Lahden kirkon kuoroa marraskuussa 2023. Kuva: Vlada Wahlsten

20.5.2024

Arkkipiispa Leo on helluntaina 19.5. myöntänyt Helsingin ortodoksisen seurakunnan Lahden alueen kanttori Petri Hutulle kanttorien hopeisen ansiomerkin.

Palkitseminen osui yhteen kanttori Petri Hutun kotipyhäkön, Lahden Pyhän Kolminaisuuden kirkon temppelijuhlaan. 

Hiippakuntien piispat ovat palkinneet tänä helluntaina yhteensä kahdeksan kanttoria kultaisella tai hopeisella ansiomerkillä.

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo on myöntänyt hopeiset ansiomerkit kanttori Petri Hutun lisäksi kanttori Kari Päiviselle.

Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni on myöntänyt kultaiset ansiomerkit kanttori Oili Mäkirinnalle ja kanttori Kaisu Potkoselle ja hopeiset ansiomerkit kanttori Paula Löfgrenille ja kanttori Annaelina Ylhäisille.

Oulun metropoliitta Elia on myöntänyt hopeiset ansiomerkit kanttori Kai Tulehmolle ja kanttori Leena Lomulle.

Kanttorien ansiomerkit on otettu Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen päätöksellä käyttöön vuoden 2023 keväällä. Merkit ovat tulleet Director Cantus ja Director Musices arvonimien rinnalle ja ansiomerkin myöntää hiippakunnan piispa oman hiippakuntansa kanttorille. Ansiomerkit myönnetään vuosittain helluntaina.

Ansiomerkkejä on kaksi kategoriaa: kultainen ja hopeinen. Molemmat myönnetään erityisistä ansoista kirkkomusiikin hyväksi. Myöntämisperusteita voivat olla esimerkiksi musikaaliset ansiot, toimintaedellytysten luominen ja tukeminen, seurakuntayhteisön vahvistaminen tai muu aktiivinen työ kirkkomusiikin ja Kristuksen kirkon hyväksi. Ansioissa painotetaan aloitteellisuutta ja pitkäjänteisyyttä seurakunnan musiikkityössä ja sen kehittämisessä yhdessä seurakuntalaisten kanssa.

Asiasta uutisoitiin ensimmäisenä Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla.

Monia armorikkaita vuosia palkituille!

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset